Näytetään tekstit, joissa on tunniste Honda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Honda. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. helmikuuta 2020

MP messut 2020

Uusi vuosi ja vanhat kujeet. Messuilla oli tänä vuonna ehkä jopa hieman vaisumpi osallistuminen sporttipyörien osalta. Merkittävistä uutuuksista onneksi Hondalla oli uusi CBR 1000 RR-R esillä, tosin perusmallina. Ducatin päivitetty Panigale V4S ja uusi V2 oli näytillä. Samoin Aprilian RSV4 1100 Factory. Muuten olikin aika hiljaista ja vanhoja malleja esillä. Bemarilla ei ollut S1000RR esillä, joka toki on sama kuin viime vuonna, mutta yleensä ovat panostaneet S-mallisarjaan kunnolla messuilla.

Hondan olisi kannattanut tuoda näytille SP versio uudesta CBR:stä. Se on näyttävämpi, halutumpi ja ennen kaikkea kestää vertailun eurooppalaisiin huippuversioihin nähden. Nyt kun tarjolla oli vain perusmalli, joka sekin on kallis, niin oli aika surullinen katsella perinteisen näköistä pyörää, jossa on paljon valettuja massatuotanto-osia, halvan näköiset materiaalit ja vähän pliisu yleisfiilis. En ota kantaa miten hyvä pyörä se on oikeasti (en sitä epäilekään, ja Honda-fanina toivon että on vihdoin kilpailukykyinen) mutta messujen tarkoitus on promota tuotteita, vedota kävijään ja saada ihmiset kiinnostumaan. Nyt näytetty tuote ei ole paras mahdollinen ja kun sitä katselee italialaisten kilpailijoiden rinnalla niin joutuu hieman pettymään. Virtalukko on mielenkiintoinen ratkaisu: piilotettu etukatteen vasemmalle puolelle ja on autoista tuttua mallia keyless go.





Aprilian tuotteet oli siinä sivussa näytetty Brandtin osastolla, ja täytyy sanoa, että RSV4 1100 Factory lienee paras hinta/laatu-suhteen pyörä näistä uusista huippumalleista. Käytännössä samat speksit kuin Ducatissa mutta n. 7,000eur halvempi hinta. Tehot, jarrut, alusta, elektroniikka ja lisäksi vielä hiilikuituosia, Akrapovicin slipari tms pientä, mistä Ducatissa joutuu maksamaan lisää, itse asiassa n. 5-6 tonnia lisää jos haluaisi korvata samat osat hiilikuidulla ja Akrapovicilla kuin mitä Apriliassa on vakiona (toki tuolloin Ducatissa olisi kallis Akran kokoputki). Itse asiassa tämä on about samanhintainen kuin perusmallin CBR, joten olisi mielenkiintoista nähdä ostajan pään sisälle kun kävelee Tuupakan liikkeeseen ja katselee rinta rinnan samanhintaista Apriliaa ja Hondaa. Toinen on ladattu täyteen kaikilla herkuilla, toisessa vähän vaatimattomampi varustelutaso.



Ducati ja RM Heino oli laittanut hyvin vehkeet esille ja paraatipaikalle heti kun laskeutuu messuhalliin. Uudet mallit näytillä, hyvin speksit ja infoa. Hyvä suoritus. Panigale V4S:n n. 40,000eur hinta on aika raju, ja minusta tuon osaston helmi oli Streetfighter V4S. Kymppitonnin halvempana ja lähes sama suorituskyky, niin katselisin mielummin sen suuntaan. Aika harvassa on ne tilanteet jossa Panigalen huippunopeusetua pääsisi käyttämään. Mielenkiintoista oli huomata, että viime vuonna esitellyn Panigale V4R:n palikkaa oli taas valunut rahvaan versioihin kun oli tarjolla katteita, siipiä ja eturunkoa ja muuta huippumallista. Ducatihan on tätä tehnyt aina jostain 90-luvulta saakka. Ensin tuodaan sikakallis R, SP tms versio uudistuksilla ja seuraavana vuonna moni niistä on tarjolla perusmalleihin. Siksipä potentiaalinen ostovinkki, jos Ducati tuo hienoja juttuja R-malliin, säästä rahat ja osta ne halvemmalla vuoden päästä S-mallissa.



Yksi yhteinen tekijä kaikille em. pyörille on siivet. MotoGP inspired kerrankin. Ehkä silmä vaatii vielä totuttelua, mutta Panigalessa ne näytti ihan hyvältä. Kuvatuksia voit katsella lisää täältä.

Kymiring-osastolla oli hyvin tilaa ja hienosti eri GP-luokkien pyöriä näytillä, olkoonkin ihan tuoreimpia malleja ei ollut esillä, mutta Ajo Motorsportin holvin sisältöä ja KTM-yhteyksillä näitä pääsee aina ihastelemaan. Toivottavasti tulee onnistuneet kisat kesällä ja pääsee sinne lippumieheksi. Tuli käytyä syksyn testeissä ja siitä on hyvä jatkaa.






Yksi asia mikä häiritsi varusteostajan näkökulmasta oli se, että sportti/ratatouhujen kamat on nyt unohdettu. Aiempina vuosina hyytyi pyörien tarjonta, nyt ei ole enää oikein varusteitakaan. Alpinestarsin Supertecheja olisin katsellut, ei ollut. Saman merkin hanskoja, ei ollut kuin touring ja katuhanskaa. Noh onneksi on netti ja ebay, mutta kertoo myös osaltaan sen, että ei kukaan noita enää oikein liikkeistä käy hakemassa. Pienen segmentin tuote, kalliit hinnat suomilisillä niin ei ole myyjällekään helppo tuote kantaa riskiä, kun kuitenkin joutuu parin vuoden päästä dumppaamaan ne pois messualessa.

torstai 24. elokuuta 2017

Honda Collection Hall ajopäivät

Motegin radan yhteydessä on Hondan museo (Honda Collection Hall), jonne säilötään kaikkia Hondan kilpa-autoja ja -moottoripyöriä. Kalusto siellä ei ole pelkästään all show no go, vaan kaikkia laitteita pidetään ajokuntoisina ja luonnollisesti kaikki osat paikoillaan olevina. Useinhan näyttelyissä, messuilla ja museoissa kiertävät F1-autot ja GP-pyörät ovat ilman moottoria ja muita kalliita teknisiä osia. Vuosittain heillä on myös ajopäivät, jolloin jokaista laitetta ajetaan museon viereisellä asfalttialueella, jotta pysyy vehkeet kunnossa. Google Mapsin satelliittikuvassa näkyy museo (keskellä), Motegin rata museon pohjoispuolella ja testialue eteläpuolella.

Ohessa muutamia otteita tämän vuoden ajoista. Joka vuosi on hieman eri laitteet ajossa. NSR500 on kyllä hieno laite kaikin puolin ja moottorin luonne tulee esille tuollaisessa rennossa testiajossakin kun pyrkii keula hieman ilmaan heti kun kaasua avaa. Muutenkin mekaanikkojen toiminta ja proseduurit on tarkasti samat kuin kilpakäytössä aikoinaan, eli laitteet lämmityskäytetään huolella ja valmistellaan kuin mihin tahansa kisasessioon. Renkaat näyttää tosin olevan tuoretta sporttikumia, mitäpä sitä liukastelemaan ajanmukaisilla ja jo nyt kovettuneilla slickseillä.





Lisää voi tarkastella Honda sivuilta 2017 tapahtumasta. Suoria videolinkkejä on Hondan omalla youtube-sivulla, sekä paikallisen harrastekuvaajan youtube-sivulla. Aiempien vuosien testiajoista on myös koosteet Hondan sivuilla:
2014
2015
2016


Kalustohan näissä ajoissa on ehkäpä maailman harvinaisinta ja käytännössä löytyy vain Hondan museosta. Muutamia yksittäisiä kappaleita on museioissa muualla maailmassa. Honda aikoinaan kilpaili näillä tehdastalleissa sekä muutamissa tapauksissa vuokrasi pyörät yksityistalleille, jotka palautti ne kauden jälkeen Hondalle. Monet pyörät on kierrätetty ja sulatettu uusiokäyttöön eikä kaikki tehdaspyörätkään ole sen vuoksi säilyneet. Muutamia tärkeitä yksilöitä on tietenkin pidetty tallessa. Täten näitä eksoottisimpia HRC-luomuksia ei koskaan päätynyt yksityisten saataville, edes rahalla, ja siksi näitä ei ratapäivillä tai keräilijöillä paljoa näy. Toisin kuin esim. Ducatin tehdaspyöriä on voinut ostaa kauden jälkeen pois pyörimästä, ja niitä löytyykin keräilijöiltä pitkin maailmaa. HRC:lla oli kyllä heikommalla speksillä olevia tuotantoversioita monesta kisapyörästä, joita myytiin normaaliin tapaan kisatiimeille ja sitä myöten ne ovat valuneet harrastelijoille ja keräilijöille tiimien niitä myydessä pois uusien tieltä, mutta näitä viimeisimmän speksin tehdaslaitteita ei muualta löydy.

Testikuskilla Hikaru Miyagilla on ehkäpä maailman paras työpaikka kun pääsee ajamaan historiallisilla kisavehkeillä. Hän ajaa testipäivillä myös Hondan F1-autoilla, joten ihan mukava bonus sekin. Miyagi on Hondan pitkäaikainen Honda-kuljettaja ja kilpaillut mm Japanin ja USA:n Superbike-sarjoista, sekä toiminut myös testikuljettajana HRC:lle. Sittemmin hän on ollut myös moottoripyöräkisalähetysten tv-kommentaattorina Japanissa sekä mp-journalistina.

Ehdottomasti käymisen arvoinen bucket list-tapahtuma.


perjantai 24. tammikuuta 2014

2014 Honda Fireblade SP

Minulla on paha viha/rakkaus-suhde uuden Honda Fireblade SP:n kanssa. Honda teki vihdoin rataorientoituneen pyörän, jossa on panostettu oikeisiin asioihin, joihin tällaisten pyörien kanssa tulisikin panostaa. Ainakin Hondan mielestä. Ehkä olisi ollut syytä panostaa pariin muuhunkin asiaan...

Lähtökohtana oli tehdä pyörä rata-ajoon katukäytön ohella. Joten on luonnollista, että pyörä on yksipaikkainen. Tästä on monia hyötyjä. Ulkonäkö on kohdillaan, ei turhia takatappeja, takarunko on n. kilon kevyempi kun sen ei tarvitse kantaa kahta aikuista ihmistä, joista toinen ei koskaan tällaisen kyytiin istuisi. Lisäksi jousitus voidaan suunnitella pelkälle kuskille. Normaalisti kaksipaikkaisen pyörän alusta etenkin takajousituksen osalta on iso kompromissi. Jousituksen pitäisi pelata yksin ajaessa ja oltava sopivan löysä, mutta kuitenkin olla turvallinen ja ajettava jos eukko haluaa kyytiin. Siinä joudutaan pelaamaan linkuston suhteella, progressiivisuuden ollessa pop, jottei takanen pohjaa routamontussa. Näin ollen jousitus joudutaan tekemään tapahtumalle, jonka kesto on varmaan 0,00001% pyörän käyttöajasta, kuitenkin haitaten kaikkea muuta 99,99999 prosenttia ajoajasta.

Fireblade on muutenkin sivistynyt ja fiksu, tasapainoinen. Erittäin hondamainen. Tätä on viety vielä eteenpäin urheilullisessa mielessä. Alusta on Öhlinsin, NIX30 ja TTX36, jotka on suunniteltu ja hiottu vain Firebladea varten. Mm. takaiskarin rakennetta on muutettu, jotta se sopii Hondan takajousitukseen ja mahtuu swingin sekaan. Jarrut Brembolta, joten klassinen Öhlins/Brembo-kombo kiinnittää huomion aina.

Moottori on hienosti vääntävä ja lineaarinen rivinelonen, vanha tuttu tämäkin. Kuitenkin moottoria on optimoitu tiukemmilla toleransseilla sekä sylinterikansi on uusi. Tästä seuraa pieni tehonlisäys, mutta ennen kaikkea pidän ajatuksesta, että ennestäänkin luotettava moottori tullee olemaan todella varmatoiminen, koska liikkuvien osien tasapaino on parempi. Esimerkiksi männät on valittu yhden gramman toleranssilla, eli kaikki ovat mahdollisimman samanpainoisia. Luonnollisesti tämä ei aiheuta epätasaista rasitusta, kone käy tasaisemmin ja oletettavasti kestääkin pidempään.

Väritys on siisti HRC-henkinen, ulkonäkö faceliftatun CBR:n mukainen. Kultaiset vanteet sopivat hyvin. Pidän kuinka tankki näkyy penkin alta. Alkujaan 2008 esitelty CBR 1000 RR vei massakeskipisteen ja painon säätelyn uudelle tasolle mm. juuri tankin sijainnilla ja pakoputkiston asettelulla.

Kaikesta henkii, että Honda on miettinyt jokaisen yksityiskohdan loppuun asti, kaikki on testattu toimiviksi ja varmasti parhaiksi vaihtoehdoiksi. Kehitystyössä on otettu mukaan asioita, joita on löydetty mm. SBK-kehitystyössä PATA Hondan kanssa ja Honda TT Legends endurance-tiimin kanssa. Muutama asia kuitenkin jurppii. Esimerkiksi abs-jarrut. Käytössä on brake-by-wire eli fyysistä yhteyttä jarrukahvan ja -satulan välillä ei ole. Pääsylinterissä on vastassa kumi, joka luo jarrupaineen tunnun kahvaan. Ecu poimii kahvasta tiedon ja ohjaa sen mukaan servoa abs-yksikössä, joka jakaa jarrupainetta jarrusatuloihin. Entäs jos joku osa brakaa matkalla, tai servo jumii? Jepjep. No, eiköhän tuossa ole tarvittavat fail safe-toiminnot mutta silti aika jänskä ajatus jarruttaa kumituttia vasten. Lisäksi järjestelmän huolto ja mahdollinen modifiointi (esim. jarruletkujen osalta) voi olla hankalaa. Jos tuohon laittaisi jostain syystä erilaiset letkut, voi niissä olla erilainen jousto, joka saattaisi vaikuttaa negatiivisesti abs-järjestelmän toimintaan. Vaikka abs-jarrut on hyvä turvavaruste, on hienoa, että pyörän voi hankkia myös ilman abseja. Kiinnostava optio myös siksi, että Hondan abs-järjestelmä lisää pyörän painoa n. 11 kiloa (!). Jännä juttu kun esim. Bosch on tehnyt absit Euromerkeille n. 2,5 kilolla. Toisaalta Hondan abs-järjestelmää on kehuttu etenkin tässä SP-mallissa sen uusien asetusten myötä.

Toinen ihmetystä herättävä seikka on quickshifterin puute. Välttämättä muuta elektroniikkaa ei tarvita, mutta shifterin olisi voinut laittaa. Losailin julkaisutapahtumassa Honda sanoi, että Fireblade SP kelaa n. 5 metrin keulan perusmalliin nähden tehoeron turvin. Shifterillä tuo etu olisi helposti tuplasti isompi. Tietysti aftermarket-shifterit saa tähän kiinni, joten asia siltä osin kunnossa, mutta ihmetyttää miksi hiotaan muita osa-alueita miljoonan miestyötunnin voimin ja sitten jätetään noin moderni asia pois. Ehkä tämä on sitä Hondan total control-ajattelua, jossa kuskille ei anneta apuja. Paitsi absit.

Voisin vielä nipottaa 190/50 takarenkaasta, mutta sekin on helppo korjata.

Lisäksi nipotan vähän hinnasta. OVH karvan alle 26 tonnia SP versiosta ja absillinen SP 27 tonnia. Kalliimpi kuin absilliset S1000RR tai RSV4 Factory, joissa on myös muita leluja enemmän ja ehkä enemmän pyörää rahoille. Lisäksi on hankala miettiä mikä olisi pyörän kilpailija. Perusjapsin ostaja ei ehkä tähän panosta, kun taas rahamies haluaisi ehkä enemmän eksoottisen pelin. Kuitenkin Hondaan voisi latoa aika huolettomia kilsoja, ehkä arvo säilyy peruspyörää paremmin ja pientä erikoisuuden leimaakin voi lyödä. Silti pidän SP:tä ylihintaisena, pyörä on kuitenkin perusrakenteeltaan ja designiltaan useita vuosia vanha. Perusmallinen 2014 Fireblade on n. 5 tonnia halvempi ja SP:ssä saa paremman alustan ja jarrut, erilaiset ABS-asetukset (mikäli ottaa absillisen version), erilaisen yläkolmion, kevyemmän takarungon ja satulan, sekä aavistuksen paremman moottorin pienempine toleransseineen. Viidellä tonnilla laittaisi paljon perusmallia paremmaksi ja ennen kaikkea sellaiseksi kuin itse haluaa. Ehkä SP olisi saanut olla vielä hieman erikoisempi esim. magnesium- ja titaaniosilla, eri vanteilla jne. Eroa olisi kannattanut tehdä enemmän perusmalliin. Silti SP on kutkuttava erikoisuutensa vuoksi ja valmiina pakettina vaikka haluaisinkin että pari juttua olisi toisin... Ähh, elämä on valintoja.

ps. Onkohan tämä nykyisen Firebladen viimeinen versio?


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Seamless shift

Honda toi viime kaudella uuden ja erikoisen vaihdelaatikon MotoGP-pyörään. Heidän vaihdelaatikkonsa vaihtamistapahtuma on erittäin nopea, tai itse asiassa veto ei lakkaa kesken vaihtotapahtuman. Lisäksi vaihdelaatikon fyysinen koko on pieni. Tämä oli viime vuoden yksi puhutuimpia teknisiä aiheita varikolla. Millainen Hondan järjestelmä on, sitä on hankala sanoa, koska he ovat varjelleet salaisuutta todella huolellisesti. Esimerkiksi HRC:llä on vain tietyt mekaanikot, jotka huoltavat vaihdelaatikot eli edes ns. rivimekaanikko ei näe laatikkoa kuin ulkoisesti kuoret kiinni, joten mahdolliset tietovuodot on pyritty minimoinaan. Laatikon hinta on myös pyöristyttävä, Honda on kaavaillut ensi kauden tuotantokilpuriinsa tätä laatikkoa "kohtuulliseen" n. 600 000 - 800 000 euron hintaan per kausi.

Se mitä laatikosta tiedetään, on osin sääntöjen rajaama. Säännöissä kielletään automaattilaatikot ja myös autoista tutut kaksoiskytkinlaatikot (DSG, PDK jne riippuen autovalmistajasta). Eli kyseessä on tietyllä tapaa normaali manuaalinen sekventaalivaihteisto, mutta jotain erilaista siinä on. Yleisin spekulaatio on, että Hondan laatikossa on sama idea kuin Zeroshiftin vaihdelaatikoissa, mutta ilmeisesti toteutus on hieman eri. HRC tai Zeroshift ei kuitenkaan ole sanonut juuta tai jaata heidän yhteyksistään.

Idea on tavallaan vaihtotapahtuman aikana kytkeä kaksi vaihdetta yhtäaikaa (eli esim. 1 ja 2 vaihde) ja vaihtotapahtuma on kaksivaiheinen. Moottorin tuottama vääntö ei katkea missään vaiheessa takarenkaalta vaihtotapahtuman aikana. Hieman kuin kaksoinkytkinlaatikoissa, joissa seuraava vaihde on valmiiksi kytkettynä ja toinen kytkin pitää siltä vedon pois kunnes vaihtohetkellä kytkin vapautetaan. Zeroshiftin mukaan laatikko on kuin kaksoiskytkinlaatikko, mutta ilman turhaa ylimääräistä kytkintä (lisäpaino) ja täten fyysinen koko on pienempi.

Mitä etua tälläaisesta on Hondalle? Luonnollisesti vaihdetapahtuma on nopeampi, mikä auttaa kiihdytyksessä. Normaalisti vedon katketessa myös kiihtyvyys hidastuu. Radasta riippuen, tästä saatava hyöty on joitain kymmenyksiä. Lisäksi nopeampi kiihdytys tarjoaa mahdollisuuden säästää bensaa. Koska vaihdelaatikko tuo pienen edun kiihdytyksissä, voidaan käyttää kaasua vähemmän vaikka silti kiihtyvyys on sama kuin perinteisella vaihdelaatikolla, mikä täten säästää bensaa. Luonnollisesti maalaisjärki sanoisi, että aina mennään täysillä, mutta MotoGP:ssä bensarajoitus on tiukka ja kaikki säästö on merkittävää. Tämän kohdalla säästö marginaalinen, mutta kisamatkalla pienikin säästö per kierros on merkittävä. Tekniikkatoimittaja Neil Spalding arvioi, että säästö voi olla jopa 6%. Lisäksi jatkuva veto ei aiheuta ongelmaa rengaspidon kanssa. Normaalin vaihtotapahtuman jälkeen pito voi hävitä hetkeksi kun siirrytään 0% vedosta 100% vetoon, tätä taas pitää kontrolloida luistonestolla, joka taas hävittää vauhtia pois.


Ylläolevasta kuvasta näkyy karkeasti vaihtotapahtuma hyöty. Kun normaali manuaaliaski joutuu olemaan hetken ilman vetoa, vauhti ei kasva sillä hetkellä. Tämä sitten kertautuu joka vaihdolla. Ero ei MotoGP:n tapauksessa ole noin iso, mutta havainnollistaa hyvin mistä ero johtuu ja mitä siitä seuraa.

Ehkäpä kaikkein näkyvin ero katsojalle tulee kuitenkin jatkuvan vedon tuomasta stabiilista pyörän käyttäytymisestä. Mutkista ulostultaessa kun veto on päällä, pyrkii pyörän painopiste siirtymään taakse (pyörää "keulii"). Kun normaalilla vaihdelaatikolla vaihtaa vaihdetta, veto katkeaa ja sitten taas kytketyy päälle, vaikka kuinka olisi shifteri käytössä ja katkoaika sekunnin sadasosia. Tämä aiheuttaa painopisteen hetkellisen muutoksen eteenpäin (veto katkeaa) ja sitten taas äkillinen muutos taaksepäin (veto kytketyy). Tämä edestakainen heiluminen häiritsee rungon tasapainoa ja samalla rasittaa enemmän jousitusta ja heikentää pitoa. Vastaavasti kun veto on koko ajan päällä, menee pyöräkin eleettömästi kovissakin kallistuksissa, jolloin pito säilyy koko ajana. Hyvä esimerkki tästä on viime kauden Qatarin GP ja Hondan sekä Yamahan onboard-videot. Tuolloin Hondan uuden vaihdelaatikon ja Yamahan perinteisen askin ero oli suurimmillaan. Katso kuinka paljon Yamaha elää kun kiihdytetään kallellaan ja vaihdetaan vaihdetta. Honda menee niillä kuuluisilla kiskoilla, Yamaha alkaa "hakemaan". Tilanne alkaa n. 1.20 jälkeen molemmilla videoilla:

Qatar 2012 - Honda OnBoard

Qatar 2012 - Yamaha OnBoard

Radan varressa eron huomaa vielä paremmin. Kiihtyvyyden määrää on hankala verrata, mutta tuo epästabiilius vaihtohetkellä näkyy aina. Honda on todella sulava kiihdytyksissä ja mahdollistaa upea power wheeliet, jossa eturengas on muutamia senttejä ilmassa. Englantilainen sanoisi "poetry in motion".

Seamless shiftin etu on siis yksinkertainen mutta tarjoaa monia johdannaisetuja. Jokainen osa-alue ei yksistään toisi merkittävää kilpailuetua, mutta usean tekijän summana niistä muodostuu jo merkittävä hyöty. Yhden sekunnin etu 1.40 kierroksella on n. 1%. Prosentin tuoma etu per kierros ei kuulosta paljolta, mutta jos esimerkiksi Jorge Lorenzon vauhti kasvaisi yhden prosentin per kierros niin ylivoima alkaisi puuduttamaan kotisohvalla. Pienten marginaalien lajissa pienestä asiasta saadaan merkittävä.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Hondalta V4-kyykky?

Hondan toimitusjohtaja Takanobu Ito julkaisi äskettäin, että Honda tekee katukelpoisen, V4-moottorilla olevan sporttipyörän vuodeksi 2014. Ilmeisesti kyseessä on löyhä replica nykyisestä MotoGP-mallista, RC213V:stä. MCN epäilee, että kyseessä olisi pieni ja rajoitettu painos, hieman kuin Ducatin Desmosedici vuosina 2007-2008. Ehkäpä pyörä voisi toimia eräänlaisena lähtökohtana CRT-pyöräksi tulevien MotoGP-sääntöjen valossa, jotka näyttävät muuttuvan yhä enemmän kohti tuotantopyöriä moottorien osalta. Kallis moottoriteknologia (pneumaattiset ventiilit, erilaiset metalliseokset, lyhyt käyttöikä jne.) tullaan ajamaan alas tai hyödyttömiksi mm. kierrosrajoittimille ja/tai yksityyppi ecuilla, joten RC213V-tyyliselle miljoonapyörälle ei ole odotettavissa pitkää ikää useamman vuoden päähän. Samalla Hondalla olisi tarjota hyvä asiakaspyörä, jota voitaisiin sitten muunnella kilpuriksi. Pyörää voisi jopa käyttää Superbiken MM-sarjassa, mikäli vain tuotantomäärät ja muut tekniset ratkaisut mahdollistavat luokituksen. Tiedot on vielä niukat, joten kaikki tämä spekulointina, mutta varsin komealta tämä kuulostaa jo nyt.

Kaikkiaanhan tuo on loistava boosti hieman väsyneelle Hondan imagolle viime vuosina. CBR:t (niin 600 kuin 1000) ovat polkeneet melko paljon paikoillaan ja huolimatta isoista uudistuksista muiden merkkien kohdalla, Honda ei ole lähtenyt mukaan kilpavarusteluun. Pyörät ovat olleet peruskauraa, joskin arkipäiväisessä ajossa erittäin hyviä, ja Hondan innovatiivinen ja laadukas R&D-työ ei ole päässyt oikeuksiin katumalleissa esimerkiksi elektroniikan tai nopean vaihteiston osalta. Mitkä sitten ovat realistisia katupyörään, hankala sanoa, mutta ainakaan MotoGP:stä tuttua nopeaa vaihdelaatikkoa ei ihan hinnat alkaen -malliin laiteta kun kilpailutoiminnassa sen hinta on n. 700-900 tuhatta euroa kaudessa. Ennen oli mm. ikonen NR750 ovaalimäntineen, lyhyet sarjat RC30 ja RC45-spesiaaleja ja viimeisimpänä RC51 eli VTR 1000 SP-1 ja -2-mallit. Nyt Iton mukaan halutaan herättää henkiin RC30 ja RC45 henkinen pyörä ja tekniikka, eli vahvasti V4-moottorilta haiskahtaa. RC213V-henkinen pyörä ladattuna kovalla suorituskyvyllä ja uusimalla teknologialla (ja ehkäpä isolla hintalapulla) olisi aika hieno piriste.

Mielenkiintoista myös nähdä miten tämä vaikuttaa CBR:n asemointiin. Mikäli Honda alkaisi rakentamaan sporttipyöriään V4:sen ympärille, saattaisi se merkitä CBR:n laskemista ykköspaikalta sporttimallistossa. CBR:llä on pitkät perinteet, joten aivan hevillä niistä ei luovuta kokonaan ja onhan se käyttökelpoinen konsepti sekä 1000- että 600-kuutioisissa kaikkine sisarmallineen. Honda on kuitenkin nyt rakentanut monet uudet mallinsa V4:sen ympärille touring- ja adventure-pyörissä, joten V4:sen tuominen sporttipyöriin on ihan luonnollinen jatkumo tälle ja yhtenäistäisi merkin linjaa. Voihan se olla, että Honda luo V4:sta oman markkinointivalttinsa, heillä on siitä kokemusta ja perinteet, joten aivan tyhjästä ei tarvitsisi lähteä. Rivi-4 on jo aika arkipäivää, eikä kukaan voi sillä erottua. Kilpailu pyörämarkkinoilla on kovaa ja mille tahansa merkille jokin oma ja erilainen on varmasti positiivinen asia. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että Honda tekee tuloksensa Aasian pikkupyörillä ja skoottereilla, joten mikään graalin malja V4 heille ei ole tuloksellisesti, mutta markkinoinnissa ja mielikuvapuolella se toimisi mielestäni mainiosti. Tällaiseen käyttöön ”tappiin speksattu MotoGP-pyörä kadulle” olisi ihan onnistunut konsepti.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Johnny Rean unelmavuosi

Jonathan Rea on tietysti tuttu Superbiken MM-sarjasta. Ten Kate Honda on ollut miehen alla jo Supersport-vuosista ja parhaillaan on hän ajanut MM-mitaleista SBK:ssa. Harmittavasti loukkaantumiset ja muut syyt ovat estäneet aivan parhaimman tuloksen saavuttamisen. Välillä on tullut sanomista ajolinjoista, joskus älähtänyt itse muiden tekemisistä. Noin se pitääkin olla, tuolla tasolla ajetaan isoista palkinnoista parhaiden kesken. Turha jäädä jarruttelemaan sijoille ynnämuut ja keräämään tyylipisteitä.

Hänen urallaan on ollut oikeastaan kaksi tukijaa tai kiintopistettä, joiden kanssa pohjois-irlantilainen on pysynyt kaikki nämä vuodet. Red Bull ja Honda. Pikaisesti ajateltuna ei pahempi kombinaatio: yksi suurin urheilusponssi, ellei suurin moottoriurheilutukija ja maailman suurin mp-merkki. Sanoisin, että pitkäikäinen yhteistyö on kantanut hedelmää, ainakin Honda tuota arvostaa, mikä onkin johtanut moniin hienoihin hetkiin tänä vuonna.

Kuten monen brittikuskin, Rean taival on kulkenut normaalia reittiä junnusarjat-BSB-SBK-MotoGP. BSB:ssä tuli heti hyviä yksittäisiä tuloksia ja toisena vuonaan, 2006, hän oli jo kokonaispisteissä toinen. 2007 oli ensimmäinen esiintyminen SBK:ssä villillä kortilla ja kv-ura alkoi siitä. Tässä vaiheessa Rea oli nouseva nuori tähti ja brittien kovimpia nuoria lupauksia superbike-polulla. Kaudeksi 2008 Johnny siirtyi Ten Katen talliin Supersportteihin ollen sarjan toinen ja siitä 2009 alkaen Superbikeen. Itse muistan hänet juuri tuosta 2008 kaudesta alkaen, muutamia kovia kisoja Andrew Pittin kanssa ja mm. voitto kisasta, jossa Craig Jones menehtyi. Sanoisin, että silti hän oli suurelle yleisölle ehkä hieman "under the radar" osastoa, koska mitään järisyttävää ei vielä tapahtunut ja briteillä oli monta kuskia tuolloin hyvässä asemassa James Toselandin ja nuorten GP-lupausten imussa.

Superbikeissa tulokset ovat olleet aina kovin vaihtelevia. Kaatoja ja kolareita, kunnes kohta tulee tuplavoitto.  Kalusto ei ole enää viime vuodet olleet kovinkaan kilpailukykyisiä, Fireblade alkaa jo jäämään SBK-trimmissä muista. Ehkäpä hienoin osoitus tästä oli viime vuoden lopussa Imolassa, kun Honda sai vasta siihen kisaan ride by wire-järjestelmän. Kaasukahva ei siis ollut enää kaasuvaijerin kautta linkitetty kaasuläppiin. Nykyaikaisen elektroniikan aikana tuo oli jättiuudistus, koska nyt ECU voi ohjata kaasuläppiä tarkemmin ja monipuolisemmin (esim. avaamalla tai sulkemalla läppiä eri tavalla eri sylintereille) huolimatta kuskin antamasta kaasun määrästä paremman luistoneston toiminnan vuoksi. Vanha kaapeliversio on tähän verrattuna kuin 10 kilon hienosäätöleka. Tuloksena oli heti voitto ja toinen voitto meni Hondan sähkövikaan, muistaakseni akkukaapeli irtosi ja pyörä alkoi pätkimään. Tämä ja tuplapodiumit kauden päättäneestä Portimaon kilpailusta loi kuitenkin pohjaa täksi kaudeksi. Nyt näyttäisi olevan kilpailukykyinen pyörä ja ura nosteessa.

2012 kausi alkoikin sitten tutusti. Vaikeuksia ja satunnaisia hyviä väläytyksiä. Jälleen tallin kotikisassa Assenissa voitto, kuten parina viime vuonna. Silti vaihtelevat tulokset ovat pudottaneet Rean pois mestaruuskamppailusta. Taas. Vaikka tämä vuosi on siis ollut Superbikeissa hankala, on hänellä ollut muita aiheita juhlaan. Kesällä oli omat häät, voitto Suzuka 8hr endurancekisasta ja nyt MotoGP-pesti Repsol Hondalle Stoneria tuuraamaan. Viime viikot hän on sukkuloinut maasta ja pyörästä toiseen ajaen lähes joka viikonloppu jossain.

Suzukan voitto lienee yksi Rean kovimpia saavutuksia lajin piireissä. Uskollisuus Hondalle kantoi hedelmää ja Rea sai valita mm. tallikaverinsa (Kosuke Akiyoshi), sai sovitettua uuvuttavan kisan keskelle SBK-kalenteria ja nappasi vielä voiton Hondan, ei siis pelkästään HRC:n, isokenkäisten valvonnan alla. Parempaa työnäytettä tuskin voi antaa. Hondalle tällaiset asiat ovat tärkeitä. Heillä on aina ollut tapa pitää samoja kuskeja koko uran ajan punaisen siiven alla. Pedrosa ehkäpä paras esimerkki tästä. Vaikka aina ei ole ollut ruusuista, on brändiuskollisuus ajanut hetkellisten huonojen tulosten edelle. Uskon, että tässä on myös syy miksi Realle ns. omana poikana tarjottiin Stonerin pyörää. Varmasti myös Red Bull oli mukana taustalla. Usein yksittäisiä kisoja on tuuranneet testikuskit mutta nyt lomittajaa tarvittiin useaan kisaan, joten Reasta saadaan samalla työnäyte MotoGP-pyörällä ja testejä siihen päälle.

Rean suorituksia MotoGP:ssä kannattaa katsoa maltilla. Täysin uusi pyörä ja eritoten uudet renkaat luokassa, jossa on vain mestareita. Pahamaineiset Bridgestonet ottaa aikansa. Cal Crutchlow on sanonut, että niiden opetteluun menee vuosi. On hankala hypätä erilaisesta, ns. normaalista renkaasta ultrakovarunkoiseen Bridgestoneen, joka pitää kuin tauti siinä pienellä alueella, jossa lämpötilan ja rengaspaineen pitää olla juuri oikein. Ja sitten tässä sweet spotissa pitää vielä luottaa yliluonnollisesti eturenkaaseen. Moni kuski on sanonut, että kun luulet renkaan olevan äärirajoilla, pitää sitä vielä työntää agressiivisesti pidemmälle, josta löytyy "se" kohta.

Brnon testeissä Rea oli muutaman sekuntin kärkeä jäljessä, nyt Misanon kisaviikonloppuna sää on ollut kostea, joten vielä ei täyttä kuvaa ole saatu vauhdeista ja tärkeää kuivan kelin ajoaikaa ei ole ollut käytännössä yhtään ja aika ummikkona joutuu aika-ajoihin. Sanoisin, että sijoitukset top-10:ssä olisi kuitenkin realistisia.

Mutta kuinka tästä eteenpäin? Nykyinen sopimus Castrol Hondalla Ten Kate tiimissä päättyy tähän kauteen. Varmasti iso risteys uralla, koska nuoruusvuodet on takana, lupaus hän ei enää ole. Nyt pitäisi ottaa se seuraava askel mestaritasolle. MotoGP ei ole vaihtoehto ainakaan ensi vuodeksi, ellei jostain uskomattomasta syystä menisi CRT-pyörälle, ja miksi menisi? Tarjolla ei ole kuin maksukuskin paikkoja ajamaan top-10:n ulkopuolella. Superbikessa on yhä tuttu Ten Kate tiimi, mutta sielläkin pitäisi saada jotain uutta. Uusi pyörä olisi hyvä piristysruiske. Muita luokkia ei kannata edes harkita, pl. ehkä BSB jos SBK:ssä ei ole järkevä jatkaa. Hänellä on kuitenkin kaksi merkittävää tukijaa, joiden parissa kannattaa pysyä. Jotenkin ironista, että kaveri viettää ehkäpä uskomattomimman vuotensa tähän asti, mutta jatko on vielä auki. Silti ei voi olla pitämättä varsin perusjampan oloisesta lädistä, joka tylytti toimittajaa SBK-pressitestissä kun joku toimittajista kritisoi Rean pyörän ajettavuutta. Johnnyn vastine oli "you're 15 seconds off the pace".

Johnnya voi seurata tarkemmin www-sivuillaan sekä twitterissä.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Moto3

Kaudeksi 2012 viimeinenkin 2-tahti-pyörä on kielletty MM-tasolla ja uusi Moto3-luokka korvaa nykyisen 125-luokan. Harmi.

Luokan, kuten muunkin kisatoiminnan, ainakin isommassa mittakaavassa, idea on tuoda hyötyä mp-valmistajille kehitystyön muodossa, koska siinä kehitettävää 4-tahtitekniikkaa voidaan myydä katupyörissä. En voi olla mainitsematta, että yksi tämän idean takapiruna on Honda, joka oli ajamassa jo siirtoa MotoGP-luokkaa (500cc 2t -> 990cc 4t), yllättäen sai moottoridiilin yksinoikeudella 250-luokan korvanneeseen Moto2-luokkaan ja nyt lopulta sai mieleiset säännöt myös pikkuluokkaan. Honda myös ensimmäisenä julkaisi oman Moto3 pyöränsä, NSF250R:n. Hondalle tällainen sarja on täydellinen, koska kaikissa luokissa ajetaan heille sopivilla laitteilla ja täten pääsevät käyttämään lähes loputtomia R&D-resurssejaan ainakin paremmin kuin ennen, joka tuonee myös kilpailuetua.




Moto3-pyöriä on jo sisäänajettu kisatoiminnassa Euroopan sarjoissa. Espanjan CEV-sarjassa ajettiin Moto3-pyörillä piikkejä vastaan ja mm. RR:n EM-kisoissa viime viikonloppuna oli yksi Moto3-pyörä 125-lähdössä. Täten pyörille on saatu jo pientä kilpailutuntumaa ja tiedetään missä mennään. Tähän mennessä Moto3 on ollut hitaampi kuin satakaksvitonen, mutta mielenkiinnolla seurataan ensi kauden kierrosaikoja. Alustavasti huhuiltiin, että Moto3-moottoreissa on tällä hetkellä n. 50-55 hevosvoimaa kun piikeistä saadaan jo n. 60hv.

Moto3 on täysin prototyyppiluokka, jossa ajetaan maksimissaan 250cc, yksisylinterisillä 4-tahtimoottoreilla. Moottoreista on pyritty tekemään halpoja (kisamittarilla) ja melko yksinkertaisia:
- maksimi poraus on 81mm
- kaikissa sama Dell'Orton ecu, sallii alkeellisen luistoneston käytön
- max. rpm 14 000
- moottorissa ei saa olla mitään muuttuvia ominaisuuksia kuten muuttuvat nokka-akselien ajoitukset, muuttuvapituuksiset imusuppilot tai pakoputkiston avautuvia läppiä.
- nokka-akselit ketjuvetoisia, ei paineilma- tai hydraulisia venttiilinnostajia
- 2 ruiskusuutinta sallittu, max. bensanpaine 5bar
- perinteinen kaasuvaijeri (ei ride-by-wire tms. virityksiä)
- perinteiset vaihdelaatikot, max. 6 vaihdetta ja vain kaksi eri välitystä per vaihde sallittu, ja ne valitaan ennen kauden alkua
- moottorin hinta maksimissaan 12 000€

Kustannustehokkuutta on lisäksi rajattu vara- ja viritysosien hintakatoilla ja hallinoinnilla. Mikäli vakio-osa maksaa vaikka 100€, ei vastaava vara- tai viritysosa saa olla kalliimpi. Lisäksi kaikki käytettävät osat tulee olla etukäteen hyväksyttyjä. Lisäksi moottoreita ja osia tulee olla saatavilla vähintään 15 kuljettajalle.

Sen sijaan rungon suhteen säännöt ovat vapaat.

Honda luonnollisesti tuo oman pyöränsä ensi kaudelle, lisäksi KTM on vahvistanut paluunsa tehdastiiminä pikkuluokkaan. KTM:n tehdastiiminä toimii Ajo Motorsport. Tehdastiimin käytössä on KTM:n moottori ja runko ja asiakastiimeille on tarjolla KTM:n moottori + runkovalmistaja Kalexin runko.


Moto3 lienee vielä ensi vuonna melko harvinainen pyörä muualla kuin MM-tasolla, sillä monissa maissa ei vielä ole päätetty luopua 125 2t-pyöristä, esimerkiksi Suomessa ne on sallittu ainakin vielä pari vuotta. Mikä on ihan fiksu päätös sillä nyt on tarjolla MM-tason 2t-pyöriä (jopa melko huokeasti) ja uudet Moto3-pyörät ovat melko kalliita ja varmasti vielä kiven alla näin heti ensimmäisenä kautena.

maanantai 15. elokuuta 2011

MotoGP 2012 -spekulointia teknisten sääntöjen pohjalta

Nyt kun Brnon kisa ja sarjan kesäloma on ohi ja normaalisti eletään kovinta huhumyllysesonkia ensi kautta ajatellen, on hyvä pohtia hieman tulevan kauden kuvioita.


Muutamia viitteitä tulevasta on havaittavissa jo kirjoitushetkellä ajettavista testeistä Brnon radalla (yllä Ben Spies testihommissa). Suurin muutos ensi kaudelle on tietysti uusien tallien salliminen ns. Claming Rule Team-säännöllä. CRT-tallit pääsevät mukaan hieman erilaisilla teknisillä säännöillä (mm. tuotantomoottoreihin perustuvat moottorit sallittu, enemmän bensaa käytössä kisan aikana: 24 litraa vs. 21, ja enemmän moottoreita käytössä kauden aikana: 12 kpl vs. 6). Toinen isompi muutos on suurimman sallitun moottoritilavuuden nosto 1000cc:iin. Eli ensi kaudella ruudukossa nähtäneen kolmen tyyppisiä pyöriä:
- 1000cc uusia pyöriä (tehdas- ja yksityistalleilla)
- nykyisiä 800cc-pyöriä (yksityistalleilla)
- CRT-pyöriä (uudet tallit)

Näistä on vielä omat variaatiot sillä suurin rajoittava käytännöntekijä pyörien moottoreille ei niinkään ole kuutiotilavuus vaan suurin sallittu bensamäärä. Monen tiimin on huhuttu kehittävän moottoria, jonka tilavuus on jotain 800cc:n ja 1000cc:n välillä. On turha tehdä liian isoa konetta (haittana paino, hyrrävoimat jne.) jos sen potentiaalia ei voida hyödyntää bensan kulutuksen myötä tiukan bensarajoituksen vuoksi. Lisäksi nykyisiä 800cc-pyöriä voitaneen muokata isoimmiksi.

Muita huomioitavia teknisiä sääntöjä on mm:
- suurin sallittu sylinterimäärä 4
- pienin sallittu paino alle 800cc pyörälle 150kg
- pienin sallittu paino yli 800cc pyörälle 153kg
- suurin sallittu sylinterin poraus 81mm



Honda, Yamaha ja Ducati ovat tuomassa uudet pyörät ensi kaudeksi, joiden kuutiotilavuuden arvellaan olevan lähempänä tonnista kuin nykyistä 800cc. Hondan pyörä on testeissä ollut n. 1-2 sekuntia nopeampi kuin heidän nykyinen 800cc pyörä, josta vähintään sekunti tulee pelkästä pyörästä, muut olosuhteista eri testipäivinä. Yamaha ei ole vielä niin pitkällä kehityksessä (tai ainakaan eivät ole ajanee niin paljon testejä kuin Honda) ja mm. Lorenzo on nyt Brnon testeissä ollut nopeampi 800-kuutoisella M1:llä. Ducatihan otti jo ensi kauden pyörän käyttöön Rossin alla, eli GP11.1, joka on siis ensi vuoden pyörä, ainoastaan moottoria on muutettu vastamaan 800cc-sääntöä lyhentämällä moottorin iskunpituutta. Rossi kuitenkin kehui GP12-pyörää paremmaksi kuin nykyinen GP11 ja GP11.1. Suurin osa tästä johtunee siitä, että isompaa pyörää ajetaan hieman eri tavalla. Nykyisin Ducatin ongelman arvellaan olevan keulan pidossa ja tuntumassa kallistuksen aikana, ja isompi pyörä kiertää tämän ongelman ajotyylillä: sitä ei viedä äärikallistuksissa niin pitkää aikaa kuin isompaa pyörää, joka pyritään saamaan äkkiä pystyyn nopeampaa tehon avausta varten.

CRT-tiimit ovat vielä kysymysmerkkejä, sillä varmoja uutisia moottorivaihtoehdoista ei ole vuotanut julkisuuteen. Runkovalmistajia on tarjolla, lähinnä samoja kuin Moto2-luokkaan. Huhuja on muutamista nykyisistä Moto2-talleista sekä mm. Jorge Martinez tuonee oman CRT-tiiminsä, tai mahdollisesti laajentaa MotoGP-yksityistiimiään. Pisimmällä CRT-tiimeistä on Mika Kallion Marc VDS Racing, jonka Suterin valmistamassa rungossa on moottori BWM S1000RR:stä. Kallio viimeksi valitteli moottorista puuttuvan tehoa ja muutenkin testiajat eivät ole vielä kovin hyviä, nytkin Brnossa Kallio on reilut 5 sekuntia hitaampi kuin Stoner. Mutta testit testeinä ja esimerkiksi Lorenzo oli nyt nopeampi kasisatasella M1:llä kuin tonnisella.



CRT-tiimeille on armonpaloina tarjolla kaksi merkittävää tekijää. Suurempi moottorimäärä kaudessa ja isompi bensatilavuus kisan aikana. Tämä tarkoittaa eritoten säästöjä R&D-työhön. Moottoreiden luotettavuuden ja pitkäikäisen kilpailukykyisen kisakäytön kehitystä ei tarvitse painaa niin limiitille kuin MotoGP-tiimeillä, ja moottoreita voidaan ajattaa kovemmalla teholla. Lisäksi merkittävä säästö tulee bensarajoituksesta. Tärkein tekijä bensankulutukseen on pyörän moottorinohjaus. Tuo on ollut ehkäpä suurin rahareikä viime vuosina kun elektroniikan hiomisella on puristettu viimeisiä kymmenyksiä kierrosajoista, ja elektroniikasta ja sen maksimaalisesta hyödyntämisestä on tullut yksi tärkein kilpailuvaltti. Nyt CRT-tiimit voivat olla kilpailukykyisempiä hieman huonommallakin elektroniikkapakerilla ja -osaamisella koska bensaa voi "tuhlata" mm. moottorijarrutuksessa ja kiihdytyksissä. Lisäbensa auttaa myös suuremman huipputehon käytössä kisan aikana.

Uskoisin, että voitoista ajavat ensi kaudella tehdastiimit uusilla pyörillään (no shit Sherlock), keskijoukossa kamppaillaan nykyisillä 800cc-pyörillä yksityistiimien toimesta ja CRT-tiimit pitävät perää kehittäen kalustoaan. Kuten Formula 1:ssä on käynyt tulokastiimien kanssa. Minusta kyseinen järjestys on looginen, mutta samalla osittain sekava. Olisi parempaa nähdä kaikkien ajavan samoilla säännöillä, mutta sarjan nykytilan ja kustannustason huomioiden, on ymmärrettävää, että lisäpyöriä halutaan mukaan. Tulkoonkin se sitten eri säännöillä. Muutenkin MotoGP on nyt tietyssä siirtymävaiheessa kun 2-tahtitekniikkakin poistuu ensi vuonna (125cc pois ja  250cc 4t Moto3 tilalle). Lisäksi Moto2 elää hyvää nousua. Eli hermoja tässä vielä vaaditaan ja odottelua, vielä ei kannata tyrmätä.

lauantai 6. elokuuta 2011

Honda NSR500V



Hondan 500-kuutioinen 2-tahtimoottorinen V2-kisapyörä oli mielenkiintoinen lisä Road Racingin kuninkuusluokkaan 90-luvun puolivälissä. Kyseistä tosimiesten luokkaa hallittiin brutaaleilla 4-sylinterisillä viissatasilla. Honda kuitenkin kehitteli NSR500V:n (NSR500 oli V4-moottorilla) lähinnä yksityistiimien käyttöön. Ideana oli kustannustehokkuus. NSR500 oli kallis ja HRC ei koskaan myynyt niitä, vaan ne liisattiin talleille kauden ajaksi ja pyörät palautettiin tehtaalle kauden päätteeksi. V:n kohdalla Honda/HRC myi pyörät ja täten ne oli kaikkien saatavilla. Kaikkiaan V-mallia tehtiin 22kpl.

Pyörässä on siis V2-kone, jonka ilmoitettiin tuottavan 135hp. Nelisylinteriset pyörät tuottivat arvioiden mukaan n. 180-200hp. Säännöt sallivat 2-sylinteriselle pienemmän painon (100kg) ja NSR500V painoi 103kg. V2 oli kevyempi, helpompi ajaa ja kulutti vähemmän rengasta. Kisamenestys oli lupaavaa, sillä pyörällä ajettiin heti debyttivuonna podiumille ja varsinkin aika-ajoissa (paalupaikka heti ensimmäisessä kilpailussa) sekä sateella se oli kilpailukykyinen. Pyörä oli elementissään radoilla, joilla on paljon pitkiä, ajettavia mutkia, missä hyvästä kaarrenopeudesta oli etua, Philip Island hyvänä esimerkkinä. Vastaavasti kiihdytys-jarrutus -tyyliset radat olivat myrkkyä.

Ongelmaksi kisatilanteissa muodostui pyörän ajettavuus, ironisesti. Kevyellä ja tehottomammalla pyörällä tulisi ajaa pyöreämpää ajolinjaa ja säilyttää mutkissa korkeampi nopeus. Aika-ajoissa tämä toimi, koska kuski pystyi ajamaan rauhassa nopean kierroksen. Kisassa painavat mutta tehokkaat V4:set olivat kuitenkin sekoittamassa rytmiä, sillä niitä piti ajaa enemmän "point and shoot" -tyylillä: kova jarrutus mutkaan, käännetään pyörä ja kovalla teholla ulos. Täten ne olivat hitaampia mutkissa kuin V2:set, mutta painelivat suorilla karkuun ja ohi. Kun seuraava mutka tuli, oli V4 taas tien tukkona tuhoten V2:sen paremman kaarrenopeuden. Ja kun se kärsi, kärsi myös suoranopeus (teho ei riitä kirimään menetettyä vauhtia) ja taas jäätiin lisää V4:lle tai toinen V4 tuli ohi tuhoamaan taas kaarrenopeuden. Lisäksi se vaati hieman erilaisen rengastuksen kuin V4-pyörät, joskin tämä ongelma nopeasti korjattiin rengastoimittajien kanssa.

Parhaiten pyörän erottaa yksipuolisesta takahaarukasta ja pakoputkien sijoittelusta. NSR500V myytiin luonnollisesti valmiina kisapakettina, joskin hieman halvempi versio oli aluksi muiden saatavilla koska HRC ajatti ja kehitti itse ns. ykkösmallia. Hinta oli (tuolloin) n. 100 000$, joka sisälsi pyörän ja varaosia: tiivisteitä, 10 mäntää ja jostain kumman syystä vasemman puolen cliparin. Pelkkä pyörä maksoi 84 400$ ja varamoottori 35 000$.

Mutta kerrankin GP-tason kisapyörä oli (lähes) kaikkien saatavilla, jahka kisatiimit ajoivat ne loppuun ja myivät sitten eteenpäin ei-niin-suurelle yleisölle. Suorituskyky varmasti riittävä harrastelijoiden ratapäiville, tosin Mick Doohan sanoi tuostakin notta tyttöjen pyörä. Noh, hänen mielestään sitä oli myös 500 V4 lyijybensan kiellon jälkeen ja helpolla big bang-moottoriversiolla.

Hondamaisesti tässäkin on käytetty osia katupyöristä, mm. allekirjoittaneen kevarissa oli tismalleen samanlainen tappokatkaisin.






Lähteet ja lisätiedot (mm. tekniset tiedot):
Vanhat Eurosportin GP-lähetykset
http://www.speedzilla.com/forums/street-track/62042-some-nsr500v-scans.html (kuvat)
http://en.wikipedia.org/wiki/Honda_NSR500V

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Näkymiä kaudelle 2012 kyykkypyörien osalta

Edellisessä tekstissä oli pieni katsaus nykyisiin tonnisiin kyykkyihin. Mitä onkaan tulossa ensi vuodelle?

On lähes varmaa, että Ducatilta tulee uusi malliston lippulaiva eli superbike. Katso lisää aiemmasta jutusta. Sittemmin italialainen Motociclismo on julkaissut lisää kuvia uudesta Ducatista:





Kyseessä lienee Ducatin kannalta harkittu "vuoto", saadaan hypetettyä uutta pyörää jo ennen sen julkaisua. Pyörässä tulee olemaan paljon normaalista poikkeavia teknisiä ratkaisuja, joihin Ducateissa on totuttu vuosien saatossa. Uudessa pyörässä tulee olemaan märkäkytkin, ratas- ja ketjuvetoiset nokka-akselit (hieman kuin RSV4:ssa ja RC8R:ssä), moottorin alla sijaitseva pakoputkisto, putkirunko jää historiaan... Oletettavasti Ducati lataa pyörän tutuilla tekniikkapaketeilla, kuten luistonesto, shifteri, tiedonkeruu (DDA), ehkä jopa ABS-jarruilla?


Muita vahvoja ehdokkaita uudistuviin malleihin on melko helppo nimetä: Suzuki, Yamaha ja Honda.

Kawalla on uusi Ninja, Bemarin S1000RR on edelleen "bike to beat", KTM toi uuden RC8R:n, MV Agustalla on uusi F3 tulossa, sekä F4:sta julkaistiin uusi Corsacorta tehopakkaus. Aprilia toi lisää elektroniikkaa RSV4:seen, joten kaikilta heiltä on tuskin tulossa mitään mullistavaa ensi vuodeksi.

Suzuki toi viimeisimmän version isosta Gixeristä kaudelle 2009. Nyt he ovat jo jäämässä jälkeen kehityksestä erityisesti elektroniikassa ja pyörä alkaa tuntumaan jo hieman dinosaurukselta modernimpien pyörien rinnalla. Suzuki toi tälle kaudelle rankasti uusitut pikku-Gixerit, joten josko olisi odotettavissa päivitys GSX-R1000:seen?

Yamaha toi niinikään uuden R1:sen vuodelle 2009. Crossplane-kampiakseli oli kova uutuus ja vieläkin sen ääni kuulostaa niin erilaiselta. Pyörä on säilynyt samana nyt jo kolme vuotta ja on hieman alitehoinen ja ylipainoinen kilpailijoihin nähden, joskin SBK-puolella pyörä on erittäin kilpailukykyinen. Lisäksi elektroniikkapuolella ei ole tarjolla samoja herkkuja kuin esim. BMW:llä, Kawasakilla tai Aprilialla.

Honda uudisti CBR 1000RR Firebladea kaudelle 2008. Ulkonäkö jakoi mielipiteet, pyörässä oli muutamia teknisiä ongelmia ja pyörään oli sittemmin saatavilla kohutut ABS-jarrut. Moottori on upea, pyörä kevyt ja ajettavuus todella hieno. Malli koki jo pienen päivityksen kaudelle 2010, lähinnä kevyt facelift, jossa muutettiin muutamia osia (mm. katteissa). Mikä erottaa Hondan tilanteen Suzukista ja Yamahasta, on se, että CBR on yhä kilpailukykyinen ja menestyy testeissä hyvin. 2012 olisi looginen jatkumo uudelle pyörällä, täten Hondalla olisi isompi päivitys tullut neljän vuoden välein (2004, 2008 ja 2012) sekä pienemmät updatet kahden vuoden päästä uudesta versiosta (kuten oli vuonna 2006 ja 2010).

Japanilaisia tehtaita hidasti ensin talouskriisi, joka katkaisi totutun kaksivuotisen kehityssyklin, erityisesti Suzuki ilmoitti tämän julkisesti ja mm. USA:ssa ei myyty ollenkaan uusia vuosimalleja K9:n jälkeen vaan 2010 oli saatavilla vain K9:ä ylivuotisena. Nyt tuli luonnonkatastrofi, jolla oli vaikutuksia mm. osien saatavuuteen ja varmasti tuntui (heh) myös muussakin toiminnassa. Lisäksi Japanin jeni on kallistunut suhteessa euroon, mikä tekee pyöristä yhä kalliimpia eurooppalaisille motoristeille. On hieman hankala perustella asiakkaille hintojen nousuja kun malli ei kehity vuodesta toiseen. Tehtaiden kannalta onneksi pakottavaa tarvetta uudistuksille ei ole, koska päästönormit eivät ole tiukentumassa ensi kaudelle. Esimerkiksi vuosien takaisia päivityksiä saneltiin pääosin uusien tiukempien Euro-normien toimesta.

Kyykkyjen markkinakilpailu on siirtynyt selkeästi elektroniikkapuolelle ja hevosvoimakilpailu on hieman hiipunut, tai sen merkitys tärkeimpänä kilpailuvalttina ei ole enää itsestäänselvyys. Toki sitäkin yhä on, kuten BMW ja Kawasaki ovat osoittaneet. Nyt muidenkin japanilaisten olisi aika vastata kilpailijoille, sillä eurooppalaiset valmistajat ovat tuoneet kovia pyöriä myyntiin hyvillä varusteilla halpaan hintaan. Esimerkiksi Aprilia RSV4 R on halvin 2011 Suomessa myytävistä kilokyykyistä ovh:n perusteella. Olisitko uskonut tuota joitain vuosia sitten?

torstai 16. kesäkuuta 2011

Mondial Piega


Niin mikä?

Piega on pienen, joskin historiallisesti merkittävän italialaismerkin, Mondialin, valmistama superbike, jonka historiassa olisi käänteitä elokuvaksi asti.

Mikä on Mondial? Mondial on/oli 1948 toimintansa aloittanut moottoripyöräpaja. Heidän erikoisalaansa oli kisapyörät. Nykyiset ikonit kuten Ducati tai monet japanilaismerkit olivat vielä taipaleensa alussa. Mondial oli tuolloin yksi johtavia merkkejä kilpailutoiminnassa ja harppauksia edellä teknisesti em. merkkejä, joskin Mondial oli vahvasti erikoistunut pienpaja eikä stealershippejä täyttävä massamerkki.

Honda halusi mukaan vauhdikkaaseen kisatoimintaan ja tie saattoi olla kivinen tuohon aikaan. Mondial napsi mestaruuksia ja Soichiro-san halusi kalifiksi kalifin paikalle. Niinpä Honda osti 125-kuutioisen kisapyörän Mondialilta ja käytti sitä omaan R&D-työhön, joka on lopulta osoittautunut melko hyväksi sijoitukseksi.

Vuosien saatossa Mondialin menestyksekäs merkki hiipui ja toiminta pysähtyi. Vuonna 1999 italialainen Roberto Ziletti seurasi unelmaansa ja osti merkin. Alkoi uuden pyörän suunnittelu. Mondial kääntyi vastavuoroisesti Hondan puoleen ja pyysi apua. Honda harvinaisesti suostui auttamaan toimittamalla heille uuden moottorin. 90-asteinen, 999cc v-twin pata päätyi Mondialille. Samaa moottoria Honda käytti oman uuden superbike-legendan, VTR 1000 SP1:sen rungossa. Mondial hoiti loput eli rungon, alustan ja katteet.

Mondialin tavoitteena oli tuottaa hohdokasta premium-pyörää joitain satoja kappaleita vuodessa. Kunnianhimoisesti tavoitteena oli myös Superbiken MM-sarjaan, joka tuolloin vuosituhannen alussa oli otollinen alusta tonniselle v-twin-pyörälle. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten elokuvissa ja vuosittaiset tuotantomäärät jäivät tavoitteista, yrityksellä oli rahoitusvaikeuksia jne. Silti he onnistuivat tuottamaan erittäin mielenkiintoisen pyörän. Runkona oli heidän suunnittelema putkirunko. Alustaksi valikoitui Paiolin valmistama keula ja Öhlinsin takaiskari. Jarrut Brembolta ja vanteet Marchesinilta. Nam. Koristeeksi vielä täyshiilikuituinen katesarja. Hondan moottorista kutiteltiin muutamat lisähevoset ulos omalla airboxilla, pakoputkistolla ja moottoriohjauksella.

Tuloksena n. 140 hevosvoimainen ja 180-kiloinen taideteos.

Merkillä alkoi menemään yhä huonommin ja seurasi mielenkiintoisia, joskin hämäriä tapahtumia. Tuotantomäärä jäi n. 120 yksilöön kaavailtujen useiden satojen sijasta. Tusinan verran pyöriä varastettiin tehtaalta (villeimpien huhujen mukaan työntekijät olisivat "perineet" palkkasaataviaan) ja yhtiön omistuksessa oli omituisia muutoksia, käräjiä ja rahoitusongelmia. Mondial teki Piegasta myös yhden nakuversion, Starfighter, siis yhden kappaleen. Lisäksi Piegasta tehtiin kaksi kappaletta EVO-malliksi nimettyä pyörää. Näissä oli Öhlins-keula ja radiaali-Brembot. Huippumallina oli kisakäyttöön tehty Superbike (3 kpl), jolla oli tarkoitus osallistua Superbiken MM-sarjaan. Kuitenkin sääntömuutokset (sallittiin 1000cc 4-sylinteriset pyörät) tekivät Piegasta altavastaajan ja pyörillä ajettiin vain muutamia Endurance-kilpailuja.

Miksi tälläinen perusjamppa on kiinnostunut pyörästä? Ensinnäkin, pyörässä on pomminvarma ja upea Honda RC51-tekniikka. Usein huippuharvinaiset ja kalliit spesiaalipyörät ovat varustettu unobtainiumista tehdyillä palikoilla, joiden hinta hipoo pilviä. Piegan omistaja voi käydä Hondan varaosatiskiltä hakemassa huolto-osat huokeaan hintaan. Toisekseen, pyörän design on upea ja kasattu laadukkaista osista. Kultaista Paiolin keulaa voisi katsella päivän, samoin Brembot olivat aikansa huippua. Öhlins ja Marchesini ovat kisavarikoiden ikoneja. Lisäksi muovi ja muu sekunda loistaa poissaolollaan koko pyörässä. Käytännössä Piega on luotettava jokapäiväiseen ajoon sopiva harvinaisuus (mikäli omistaja raskii pyörällä ajaa, esimerkiksi hiilikuitukatteet ovat varmasti kiven alla jos vahinko pääsee sattumaan). Pyörien hinnat ovat lisäksi uskomattoman alhaiset, mobile.de:ssä silloin tällöin on näkynyt Piegoja varsin kohtuulliseen hintaan (n. 11-15 tonnia). Samalla rahalla saat siis lievästi käytetyn, jokatoinenvuosiuusiutuvantusinaraaserin tai tälläisen klassikon.

Mikäli tälläiseen törmäät (siis myyntipalstoilla tms.), suosittelen tekemään kulttuuriteon ja hankkimaan Piegan välittömästi. Tarkista toki ensin valmistajan sivuilta, ettei ko. yksilö ole yksi varastetuista.

Lähteet:
http://www.mondialmotors.it/eng/index.html