keskiviikko 28. syyskuuta 2011

MP-tavaraa ulkomaisista nettikaupoista

Näin syksyn tullen monissa nettikaupoissa on hyvät alennukset poistuvista tuotteista, ja muutenkin hintataso on vähän kukkaroystävällisempi kuin kotimaisissa lasipalatseissa. Alla omia kokemuksia eri liikkeistä. Vaikka minulla on ollut hyvät kokemukset jostain myyjästä, voi silti jokin mennä pieleen ja toisilla voi olla päinvastaisia kokemuksia. Kannattaakin hieman googlailla firmoja ja kysellä esimerkiksi foorumeilla onko kyseistä nettikaupasta kokemuksia.

Hyvät kokemukset:

Mynetmoto. Renkaita halvalla. Nopea toimitus ja muutenkin kaikki toiminut hyvin ja renkaat olleet tuoreita paistoleimojen perusteella. Ainoastaan kotimaiset logistiikkafirmat ovat vähän kankeita välillä (vaivaa muitakin nettikauppoja). Usein tavara saapuu parissa päivässä Suomeen ja sitten kuriirit puljailee toimituksen kanssa muutaman päivän.

Motorradteile-Hamburg. Varmaan halvin kauppa DID-ketjujen ja JT-rattaiden osalta? Toki muutakin palikkaa saa sopivaan hintaan. Hieno ja täsmällinen pienyritysmäinen asiakaspalvelu, kuten usein Saksassa. Voi myös tilata rattaita eri kokoisina, joten välitykset saa mieleiseksi ja ketjunpituudet saa haluttuina. Englanniksi voi asioida.

Louis. Iso saksalainen mp-tavaratalo. Hyvät hinnat ja laaja valikoima. Ei moitteita. Tuli käytettyä paljon kun asuin Saksassa, koska lähettävät Saksan sisällä avoimella laskulla, ts. saa kamat ennen kuin pitää maksaa ja näin ollen mahdollinen palautus/vaihto on aika kätevä. Eipä tosin tarvinnut palautella mitään. Voittanut usein Motorrad-lehden nettikauppavertailun. Nettisivut on nyt myös englanniksi.

J&S Accessories. Brittiläinen firma. Tuli käytettyä varsinkin silloin kun punta oli halpaa. Ihan hyvin vastailivat maileihin ja maksu paypalilla. Yhdessä tilauksessa oli pieni moka. Tilasin musta-valkoiset Alpinestars GP Pro hanskat, mutta sain erehdyksessä kokomustat. Ilmoitin asiasta ja pahoittelivat mokaa sekä sain pienen lahjakortin seuraavaan tilaukseen. Itseasiassa mustat hanskat oli hienommat kuin mitä alunperin tilasin, joten siltä osin no hard feelings. Tässäkin oli pari säätöä suomalaisen kuriirin kanssa.

David Silver Spares. Legendaarinen brittimyyjä, joka erikoistuu Hondiin. Äskettäin kesällä erikoistuivat vanhempiin malleihin (olikohan vm. 2000 ja sitä vanhemmat), mutta monissa uudemmissa pyörissä on samoja osia kun etsii ne osanumeroilla. Hyvä paikka tilata esim. huolto-osat (tiivisteitä, pikkusälää tms.) talveksi isompaa huoltoa varten. Myy siis Hondan OEM-osia. Ei valittamista.

Jonkun verran olen käyttänyt myös ebay'tä. Siellä on hyvä palautejärjestelmä ja maksut paypalilla niin vikaan ei oikein voi mennä. Kannattaa myös katsella eri maiden ebayt läpi, eikä pelkkä jenkkisivusto. Italian ebayssä on joskus ollut halvalla ajovarusteita (suurin osa isoista varustebrändeistä on Italiasta).


Huonot kokemukset:


FC Moto. Aika iso kauppa, mutta hieman ontuva asiakaspalvelu. Tilausta laitettu sisään ja mitään ei kuulu pariin viikkoon, sitten vain tyly ilmoitus sähköpostikyselyn jälkeen, että haluamaasi tuotetta ei ole saatavilla. Tilaushetkellä nettisivut näyttivät positiivista varastosaldoa. Muutenkin aina ollut nihkeää jos on pienikin ongelma. Lisäksi joillakin ollut ongelmia väärien tuotteiden kanssa. UPS-ennakko on aika turvallinen maksutapa niin ei jää rahat kiinni pitkäksi aikaa. Ei myöskään pärjännyt viimeisimmässä Motorrad-lehden testissä.

1 kommentti:

  1. Fc-motosta monta tilausta, ei ongelmia. Jos jotain negatiivista halutaan sanoa, niin Google Translatella tehdyt suomenkieliset käännökset.

    VastaaPoista