Perinteiset MP-messut takanapäin ja perjantaina pyörähdin messuilemassa kamera mukana. Messut oli ehkä vähän vaisut tänä vuonna. Aika paljon samoja pyöriä näytillä, ei niinkään uutuuksia kaikilta merkeiltä... Olen huomannut, että jos et ole ostamassa mitään (pyörää, varusteita), niin messuilla ei oikein saa sellaista intoa päälle. Mutta ihan leppoisa siellä on kierrellä aina. Alla muutamat blogin henkiset kuvat pienillä kommenteille, kaikki kuvat katsottavissa täältä.
S1000RR on nykyisin symmetrinen ulkonäöltään. Myös trellis-takarunko on hienompi kuin vanha palkkihässäkkä.
Siisti Chavies-replica ratapäiville:
RC16 ja hunajakennosuojus pakoputkessa. GP-pyörien ulkonäkö on aina kiehtova kaikkine yksityiskohtineen:
Naimisiin menneen MP-poliisin harraste RS250. Harvinainen peli Suomessa ja tämä tuli Ruotsista viime vuonna, Side-by-side putket toimii myös:
Siisti klassikko-CR500. Braaaapp. Tällainen menisi hyvin postimopona. Samalla saisi kitkettyä pahimmat rikkaruohot mökkitieltä.
Johann Zarcon Moto2-Kalex. Aki Ajo kertoi, että kallein kaato maksoi heille yli 80 000 euroa kun kalleimmat osat eli runko ja takahaarukka meni. Juttu lähti siitä kun aloin ääneen miettimään, että tällainen Moto2 olisi aika kiva rataharrastekäytössä. Moottori kestää kuuhun ja takaisin, joten sitä on helppo huoltaa. Lisäksi kaikki osat on huippulaatua, ja ajettavuus kunnossa. Aki kuitenkin kommentoi, että nojoo, kunhan et kaada pahasti...
Sopivan simppeli ja toimiva toimisto:
Marc Marquezin RSA125. Portugalin GP ja varikolta voittoon jne. #jonneteimuista
Niki Tuulen kipeä sormi meni juuri nyrkkiin ja myöhästyin kuvassa. Kuulemma kipeä ja turpoaa heti rasituksessa. Muuten suht ok. Nimettömästä puuttuu siis viimeinen kolmannes.
Erno Kostamon IRRC ja Macao GP:n Bemari. Oli kuulemma Macaon reissulta pyörä palannut edeltävänä päivänä. Ensi kaudella ohjelmassa IRRC, Macao ja ehkä Ulster GP.
Tuli pyörähdettyä MP14-tapahtumassa, eli kotoisammin mp-messuilla. Yllättävän ruuhkainen oli jo perjantaina, harmi kun ei ole enää ollut torstai aukioloa, silloin oli aina tilaa kierrellä ja katsella. Tänä vuonna paikalla oli kaikki merkit ja maahantuojat Yamahaa lukuunottamatta. Ducatin osastolla oli varmasti eniten rahanarvoista tavaraa kun paikalla oli kaksin kappalein uusi 1199 Superleggera, toinen kokonaisena ja toinen purettuna. Onhan se insinöörihienoutta parhaimmillaan. Titaania, magnesiumia ja hiilikuitua. Namnam. Jotenkin jo pelkkä takaiskarin linkusto on taidetta. Kaikki osat hienosti koneistettuja, tilan käyttö optimoitu jokaisessa paikassa, kaiken kaikkiaan upea ilmestys. Hiilikuituinen takarunko myöskin xxx-osastoa. Hinnasta en ehkä ole samaa mieltä, okei siinä on materiaalivalinnat ylähyllyltä, tekniikkapuolella ladattu kaikki mitä Bolognasta löytyy, mutta silti hankala olisi maksaa 95 tonnia pyörästä, joka ei ole oikein saavuttanut legendan mainetta esimerkiksi kisamenestyksellä. Desmosedicikin oli halvempi ja se sentään oli jotain ihan uutta katupyörissä. Puhumattakaan muutamasta GP-voitoista ja myöhemmin 800cc-mestaruudesta. Lisäksi maahantuoja laittoi esille yhden Porsche 911 Turbo S:n, joten noissa kolmessa oli jo n. puolen miljoonan edestä leluja.
Toinen iso osasto oli Bemarilla. Hienosti useat mallit esillä monen eri värin/version voimin. Hyvä vertailla. Mukava oli istuilla peräjälkeen S1000RR ja nakumalli S1000R. Paljon saa eroa ajoasentoon kun siirtää tappeja muutaman sentin alas ja leventää ohjaustankoa. Kannattaa myös koeistua HP4. Aktiivialusta ei jousta yhtään kun on virrat pois päältä.
Yleisesti tämän vuoden messut oli selkeästi suunnattu adventure-segmentille. Sporttipyörät oli nyt vähemmistöä kun laukkusetit, soranorsut ja nappularenkaat oli ständeillä joka merkillä. Esimerkiksi KTM:llä ei ollut yhtään RC8R:ää esillä. Onneksi uutta 1290 Super Duke R:ää oli monta kappaletta koeistuttavana. On herkkä ja yllättävän pehmeänoloinen alusta.
Paras osasto oli Ajo Motorsportilla. Aki Ajo, Niklas Ajo ja Jack Miller sekä kaksi Moto3-kilpuria. Näytti olevan tiimikamppeet myös Eki Siukolalla. Juttelin pitkään Millerin kanssa ensi kaudesta, erittäin luottavaisin mielin on liikkeellä ja tyytyväinen kun alla on paras kalusto. Haluaisi voittaa jo Qatarin avauksen ja tietysti kotikisan Phillip Islandilla. Kovaa on aussin reissuelämä jo nuorena, sanoi asuvansa erossa perheestä Euroopassa koko vuoden, pääosin Barcelonan lähellä. On kuulemma jo tottunut tähän, joten nyt menee jo rutiinilla. Miller oli nyt Suomessa pari viikkoa ajamassa mm. jäärataa Ajon porukan kanssa. Sanoi, että täysin uniikki kokemus ja ei voi verrata mihinkään. Hän alkuun arveli että olisi vähän kuin dirt trackia ajaisi, mutta pidon tunne on täysin eri. Mukava ja rento aussijunnu, jota alan piireissä pidetään todella kovana talenttina ja suosikkina ensi kauteen. Onnea matkaan! Aloittavat testikauden heti ensi viikolla ja maanantaina jo kohti Espanjan aurinkoa. Minä menen toimistolle töihin lumisateessa. Ne valinnat...
Alla pari kuvaa: Jack Miller, Niklas Ajon Husqvarna, Superleggera kahdesti ja HP4.
Melu alkaa nousta kun MotoGP-luokan, jo hieman venynyt letka kiitää kohti pääsuoralla. Hondan riipivä ääni voimistuu, Yamahan matalampi ulvonta seuraa. Pedrosa, Spies, savua… Hieman ennen maalilinjaa Yamaha laskee savut aivan silmieni alla, seison maalisuoran reunalla radan varressa ja palavan öljyn käry haisee. Uskomattoman tiheä savupilvi peittää koko ykkösmutkan sisäänmenon, silti isot pojat painaa kolmea sataa kohti savuseinää. Rossi ainakin himmaa leveäksi. Terveisiä Indianapoliksesta.
Viime vuoden tapaan pääsin toimitsijaksi Red Bull Indianapolis GP:een, tällä kertaa yllä oli vaaleansininen liivi tekstillä GRID eli toimenkuvana oli startin järjestäminen. Päällisin puolin hommia oli melko vähän, koska pääpaino oli starttitapahtumissa, joita oli vain sunnuntaina (ja lauantai-iltana yksi support-luokan lähtö). Muina päivinä lähinnä patsasteltiin varikolla ja soitettiin varikon sisääntulossa summeria aina kun pyörä ajaa varikolle, jotta mekaanikot, valokuvaajat ja muut osaavat varoa kuuttakymppiä röpöttävää pyörää. Kävin myös liputtamassa varikon ulosmenossa vihreää ja punaista MotoGP ja Moto2 aika-ajojen aikana.
Torstai
Viikonloppu alkoi perinteisesti torstaina rekisteröitymisellä. Sen jälkeen oli luppoaikaa, joten menin katselemaan viikonloppua edeltävää pressitilaisuutta. Paikalle oli kutsuttu Rossi, Stoner, Lorenzo, Bradl ja Hayden.
Bradl ja LCR:n PR-nainen:
Valentino ja Vito G:
Bradl BBC:n/Dornan Azi Farnin seurassa:
Nicky:
Casey ja PR-avustaja Rhys Edwards (entinen Kimin avustaja Ferrari vuosilta):
Lorenzo jutteli espanjalaistelkkariin:
Vale ja Alessio "Uccio" Salucci (keskellä) lähdössä pois:
Seuraavana jatkoimme track walkilla, tosin ukkosmyrskyn tuoma vesisade alkoi juuri samaan aikaan, joten jäin pyörimään vain varikolle sään suojaan. Ben Spiesin fillariharrastus ottaa yhä enemmän tuulta alleen, juttuseurana inssi Tom Houseworth:
Kuvasin myös Yamahoiden lämmityksiä, pakko sanoa, että M1 on yksi sarjan komeimpia pyöriä ja kauniisti tehty. Kuivakytkin sirisee hienosti. Siukolan Eki myös työn touhussa. Huomaa myös BBC:n kuvaajan saamat pahat katseet toisen videon lopussa.
Tech3 Yamahalla Cal Crutchlow naureskeli kuinka kakkospyörän kytkin on paremman tuntuinen "what the fuck guys?!" mekaanikon vastaus oli, että vaihda itse jos haluat paremman ja röhönaurua koko porukalta.
Myös KTM:llä oltiin lämmityspuuhissa, tässä Arthur ”Artturi, Cowboy” Sissiksen pyörä:
Sopivasti tapasin myös Aki Ajon, jonka kanssa on aina mukava rupatella. Tiimipäällikön työ on aika kiireistä kun koko ajan pitää olla varpaillaan ja suunnitella tulevaa kuski ja yhteistyösopimusten merkeissä. Selvisi mm, että KTM:n Moto3-moottorin öljytilavuus on 0,95 litraa ja pyörä ei käynnisty jos öljyn määrä ja paine on väärä. Niklaksen pyörä ei alla ilmeisesti startannut liian vähäisen öljyn vuoksi kun lisäsivät vain pienen tilkan ja sitten tärähti tulille. Siltikin Moto3-moottorit näyttivät aika hankalilta startata, useampi sylinteriset isommat pyörät starttaavat paljon helpommin.
Muitakin pyöriä tuli katseltua, kiinnosti erityisesti Aprilian ART-pyörät:
Marc VDS:n varikkoboksi:
Hondan RC213V on myös upea (se putkiston loppukäyrä!), mutta Repsolin pojat ovat aika nopeita suojaamaan pyörät kuvilta, joten en jaksanut kytätä niitä koko päivää. Samoin ääni on upean riipivä ja kaikui komeasti Indyn katsomoista. Todella kierrosherkkä kone kun heti ärjäisee kaasua hipaistaessa ja palaa välittömästi tyhjäkäynnille, joka muuten on n. 2300-2600rpm. Yamahassa oli samaa tasoa, CRT-pyörissä hieman pienempi. Tämän vuotiset tonniset koneet ovat hieman syvempiä ja bassovoittoisempia ääniltään kuin edelliset 800cc-padat. Jokaisessa on omalla tavallaan hieno ääni, Yamaha ja Ducati ovat hieman samantyyppiset (varmaan hyvin samankaltainen sytytysjärjestys), Honda paljon kireämpi. CRT:t ovat paljon hiljaisempia dB-tasoltaan ja ART:t kuulostavat kuin suoralla putkella oleva RSV4, samoin rivineloset ovat ääniltään hieman kuin normi ratapyörät, toki pienet nyanssit eroavat.
Steve Rapp ja Attack Performance:
Kuskeista oikeastaan parhaiten jäi mieleen Mattia Pasini ja hänen jalat Jos jonkun jalat ovat olleet leikkauspöydällä niin hänen ainakin: täynnä arpia, kantapää/nilkan alueelle tehty ihonsiirtoa, molemmat polvet leikkausarvilla. Ammatin haittapuolia nämä.
Perjantai
Perjantaina oli ensimmäinen ”työpäivä”. Keli täydellinen n. +25 astetta ja poutaa. Katseltiin treenejä ja käytiin läpi viikonlopun juttuja. Indianapoliksen radalla on starttivalojärjestelmä maaliviivan jälkeen radan reunalla olevassa kopissa, joka on muutaman metrin korkeudella tallien varikkomuurien välissä. Tässä on melkeinpä talon paras paikka, koska koppi tulee osin radan päälle. MotoGP-pyörien ajaessa ohi täydellä höyryllä koko koppi tärisee. Starttivalot toimivat ihan manuaalisesti, eli ensin punainen valo päälle kytkimestä ja sitten oman mielen mukaan valot pois. Täältä soitetaan myös varikkosummeria.
Moto3 on yllättävän äänekäs luokka, koska koko ajan menee useampi pyörä ohi ja jotenkin moottorien ääni on vain niin kova. Piikkejä pystyi katselemaan ilman tulppia tai radiopuhelimen kuulokkeita, mutta Moto3:sten kohdalla aivan mahdotonta olla ilman kuulosuojausta.
MotoGP:tä katsellessa huomasi selvästi kuinka isoja huippunopeuserot ovat. Mukana kun oli vielä pari jenkkiä villillä kortilla, eikä heillä nopeus ollut muiden tasolla niin ero korostui entisestään. Prototyypit kulki n. 330-335 oikeastaan kaikki, CRT:t n. 310-320 ja sitten Danilo Petruccin lähes ”vakio” RSV4-moottorinen hieman alle 300. Samoihin meni myös Steve Rapp Attack Performancen Kawasaki-moottorilla ja sitten Aaron Yates meni katupyörämaisia 285 lukemia. Moto2 meni n. 280, joten aika heikkona voi pitää Yatesin lukemia. Nopeusero näkyi parhaiten ensimmäisen mutkan jarrutuksessa. Protot oli jarruilla n. 150m taululla, muut pidemmälle. Yates taisi jarrutella vasta kun alkoi kääntää sisään. Moto3:lla ajettiin kaasupohjassa pitkälle mutkaan asti ja vasta kallistuksessa jarrutetaan. Aki Ajo mainitsikin tästä, että Moto3 on aika kinkkinen välityksen suhteen tällä radalla, koska suoralla ei voida ajaa rajoittimeen asti (ja täten hyödyntää parempi kiihtyvyys lyhyemmällä välityksellä), koska kallistuksessa välitys lyhenee ja tällöin kierrokset nousee. Eli pyörä pitää välittää siten, että rajoitin löisi vasta kallistuksessa, jos silloinkaan. Jos jo suoralla tarkastellaan rajoitinta niin kallistuksessa voi olla ohjelmaa tai moottorivaurio. Kuljettajien jarrutustekniikoita oli mielenkiintoista seurata. Vallitseva tyyli on, että takamus siirretään sivulle jo suoran lopulla kun ollaan vielä napa tankissa. Eli ajoasento on jo muutettu ennen jarrutusta ja siitä sitten roikkumaan.
Varikon alussa oli parkissa myös turva-autot eli BMW M5 ja M6. Turvallisuusasioissa työskentelevä Loris Capirossi oli koko ajan kinuamassa heidän kyytiin ja itse ajamaan, muttei ainakaan kuskiksi päässyt. Mukava mies tämä pieni italialainen ja pitkä ura näkyy hänen jutuissaan. Kokemus puhuu. Sanoi, että hauskin pyörä oli ehkäpä ensimmäiset MotoGP Ducatit. 230hv ja ei luistonestoa. Samoin 500cc 2-tahtiset oli sen ajan unelma kun oli kasvanut 2t-kisapelien ympärillä.
Lauantai
Täydellinen keli jatkui myös lauantaina. Meidän alueen vieressä on myös tekninen alue ja kisan aikana parc ferme. Täällä suoritetaan tekniset tarkastukset ja mm. punnitukset. Mielenkiintoista oli seurata näitä ja punnitustulos on aina salaisuus virkailijan ja tallin henkilökunnan välillä. Muutaman tuloksen onnistuin vakoilemaan (lukemaan huulilta tai näin lapun johon tulos kirjattiin, mm. Rossin Ducati painoi 157kg (sama kuin pienin sallittu paino) ja toinen Asparin ART-pyörä 163kg. Myös melunmittaukset tehtiin täällä, aika usein oli Ajon tiimin Kotarit mitattavana ja mm. Kentin pyörä oli aivan rajoilla melujen suhteen. Mittaustapa on sama kuin kotimaan radoilla, eli mittari 45 asteen kulmaan pakoputkesta ja kierrokset halutulle tasolle.
Teknisen tilan vieressä oli pieni tila Ducatin kaksipaikkaiselle pyörälle, jota Randy Mamola ajaa. Ducatin mekaanikot kävivät valmistelemassa pyörää ja sain ongittua pieniä infopalasia heiltä. Pyörä on vuodelta 2002, täksi vuodeksi laitettu samanlaiset värit kuin mm. Panigale Tricoloressa. Takarunko on rakennettu uusiksi toista penkkiä varten ja takatapit tietysti laitettu. Tankkiin on tehty syvennykset, jossa on kauhukahvat. Takajousi on mitoitettu n. 180 kilon painolle. Rengaspaineet lämpimänä on 2,05 eteen ja 1,60 taakse. Jarrut on hiilikuituiset ja muutenkin ihan ehta peli. Starttaus on takapyörästä apulaitteella. Pyörässä on luistokytkin, joten se poistetaan käytöstä ennen käynnistystä avaamalla katteessa oleva luukku, jonka takana on kuivakytkin. Kytkimeen laitetaan pieni tappi, joka lukitsee kytkimen starttia varten. Sitten kun kone on käynnissä, otetaan tappi pois. Lämmityskäyttö on sama kuin muillekin kisapyörille, ensin hyvissä ajoin n. 5 min lämmityskäyttö ja sitten sammutus, jolloin lämpö tasaantuu. Sitten kun lähdetään ajamaan, niin kone on "valmis" oikeastaan heti. Parin sekunnin käyttö ja tsekkaus, että kaikki ok, ja sitten kovaa ajoa. Ennen ajoja Mamola antoi vielä kyyditettäville ohjeet kuinka siirrellä painoa ja muuta. Varmasti nuo kaikki unohtui kun aina lähti heti keulimalla liikkeelle.
Samat jutut kuin perjantaina noin töiden puolesta, ainoastaan menin tuuraamaan varikon ulosmenon liputtajia MotoGP ja Moto2 aika-ajoihin. Pitkät hetket sai seistä punaisen lipun kanssa kun kaadot keskeyttivät sessiot. Tämä oli hyvä paikka seurata ykkösmutkan työskentelyä kuskien osalta. Rata on aika pomppuinen siinä ja selkeästi oli käytössä eri linjoja. Pari kertaa mentiin pitkäksi ja muutenkin oltiin enemmän limitillä, aika-ajot kun oli kyseessä. Screeniltä näkyi Stonerin ja Haydenin lipat. Yksi camping-alueen kavereista oli mutkassa 13 ja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt livenä tuollaisia kaatoja. Hayden oli vielä ollut tajuton vähän aikaa, joten oli ollut hieman tilanne päällä heilläkin.
Sessioiden välissä seurailin usein pyörien purkutoimia. Kaikki katteet ja muut pestään aina ja syylaritkin hinkattiin viimeistä uraa myöten puhtaaksi. Vanteita puhdistettiin ja tarkasteltiin ja alustan osia huollettiin antaumuksella. Kulissien takana on paljon työtä ja vaikka moni luulee, että kilpatallin työ on mukavaa jetset postailua niin kyllä siellä arki painaa sermien takana ja hiki virtaa.
Lorenzon varikkoboksi oli meitä lähinnä, joten sitä tuli tarkkailtua eniten koko viikonlopun ajan. Kaikki toimii kuin ajatus ja jokainen tietää mitä tehdä missäkin tilanteessa. Ohjeita ei huudella, kaikki pelaa kuin rasvattu. Koko ajan joku kävi mittailemassa radan lämpötilaa etämittarilla: pistoolimainen laite, joka mittaa lämpötilan siitä pinnasta mihin se kohdistetaan.
Marquez ajoi uskomattoman paaluajan ja hymyili ihan tosissaan parc fermessä. Illalla pääsin juttelemaan Mika Kallion kanssa ja Mika vaikutti ihan tyytyväiseltä mutta sanoi vielä menevänsä datan kimppuun josko sieltä löytyisi kymmenyksiä. Mika epäili kärjen vauhtia ja sitä saavatko pidettyä sen yllä kisassa, koska renkaiden kanssa oli ongelmia. Indyn radassa on useaa eri päällystettä ja niissä on pitoeroja. Yleisesti pito on kuitenkin huono ja rengas luistaa siinä ja kuluu melko helposti. Huomasi, että ihan levollisin ja tyytyväisin mielin oli lähdössä kisaan. Scott Redding kävi oman inssinsä kanssa palaveria ja selkeästi jotain mietittiin keulan suhteen, koska katsoivat videota aika-ajoista ja Scott demonstroi kuinka keula liukuu liikaa ja pyörä aliohjaa.
Marc VDS tiimin pyörät ovat aika hienoja yksityiskohdiltaan. Airboxit on päällystetty kullatulla eristeteipillä, pakosarjat on pinnoitettu keraamisella aineella, upeita hiilikuitu ja alumiiniosia siellä sun täällä jne. Varsinkin Kalexin ram air putki on herkullinen.
Cortesen paalupaikka oli hieno juttu ja mies itse oli tyytyväinen. Samoin hänen mekaanikko Jorma Saarinen oli tyytyväinen, joskin vähätteli pyörän ja muun tallin panosta, sanoen, että kuskista nämä on kiinni. Hienoa kun Kent oli myös eturivissä. Sissis epäonnistui ja Niklas myös. Artturi kertoili omaan tyyliinsä, kuinka aika-ajo oli ihan paska mutta kisasta ei voi huonompi enää tulla. Myös suomen kieli on aussille hieman tarttunut, tai noniinno.
Edelleen jaksan ihmetellä kuinka suosittu Rossi on. Aika-ajon jälkeen kaikkien muiden tallien takauloskäynti on aina vapaa toimittajista ja paddock passeilla varustetuista katsojista, mutta Ducatin ympärillä on jatkuvasti iso lauma porukkaa. Taisi nytkin melkein tunnin olla Rossi siinä haastateltavana, kuvattavana ja nimmareita antamassa. Hattua päästä kun jaksaa hymyillä (edes väkinäisesti) ja huomioida muut tuolla lailla vaikka kausi on mennyt penkin alle. Ei kahta sanaa kuka on yhtä kuin MotoGP. Vieläkin.
Sunnuntai
Kisapäivä, ja yleisöäkin alkoi olemaan. Virallinen lukema oli kai n 70 tuhatta, mutta tuollainen määrä häviää Indyn isoihin katsomoihin (mahtuu n. 500 000 fania Indy 500 kisoissa). Keli vieläkin kohdillaan. Warm upit alta pois ihan normimeiningillä eteenpäin. Haydenin puuttuminen vähän latisti tunnelmia katsomossa, samoin Stonerin epävarma starttikunto oli monien huulilla.
Heti Moto3 starttivalmisteluissa onnistuttiin mokailemaan. Ennen kisaa tulee soittaa äänimerkkiä tiettyihin aikoihin (mm. kun varikko menee kiinni ja eri intervalleissa ennen starttia). Jostain syystä tässä oli väärinkäsitys kuka äänimerkkiä soittaa, koska support-luokkana olleen AMA XR1200 Harrikkasarjan kisassa äänimerkkiä soitti AMA:n omat virkailijat. Nyt FIM/Dorna oletti, että me soitetaan sitä ja me olitimme, että he soittavat sitä. Olin sitten vielä Race Directorin (Mike Webb) kanssa lähtövalokopissa kun hän alkoi kysellä missä äänimerkit ovat. Hieman radiokeskustelua ja soitin sitten äänimerkit siitä eteenpäin. Pääsin samalla seuraamaan lähdön tuosta em. kopista ja kun Webb starttaa kisan käyntiin. Nice. Muut olivat osoittamassa kuljettajille oikeat lähtöruudut ja rivit, sekä heiluttamalla keltaista ja vihreää lippua gridin takana ja punaista gridin edessä.
Moto3 oli tiukka kisa ja sai jännittää loppuun asti. Vinaleksen kaato viimeisissä mutkissa sai yleisön kohahtamaan. Aitiopaikalta sai myös seurata tiukan taistelun ruutulipulle. Corteselle hyvä pistepotti Maverickin kaadon myötä ja erityismaininta Jonas Folgerille, joka nousi podium-paikalle vaikka uransa suhteen on ollut hankalaa viime aikoina. Kuitenkin paljon kisatapahtumia meni ohi mm. Niklaksen hylkäyksen syy. Mustat liput ja numerotaulun näin, mutta syy selvisi vasta kisan jälkeen. Murheellisen näköinen nuori mies vain levitteli käsiään kun poistui tuomariston puhuttelusta kisan jälkeen. Podium-samppanjat tuoksuu muuten aika pitkälle varikkoalueella.
Moto2-lähdössä oli enemmän kuskeja, joten itsekin olin sitten gridissä, tosin takarivissä. Täälläkin vallitsee "vanhemman oikeus" eli pisimpään mukana olleet saavat valita rivinsä. Itse näin tulokkaana olin hännillä. Myös ruutulippumiehillä on mielenkiintoinen asema Kyseessä on hieman redneck-tyylinen isä ja poika kaksikko, jotka ruutliputtavat kaikki Indyn tapahtumat. Seuraavan kerran joku muu pääsee noihin hommiin kun he siitä luopuvat tai kuolevat. Homma toimii kovalla ammattitaidolla ja tyylillä ennen kaikkea. Missään muualla maailmassa ei kukaan heiluta ruutulippua kuin he. Lippu ikään kuin tanssii ja on silti näkyvä. Kaunista.
Parasta oli ehkä seurata mitä tallit lähtöruudussa puuhastelevat. Renkaat vaihdetaan ja lämppärit viime hetkillä irti, kaikki kireydet ja osat käydään läpi ja muutenkin varmistutaan, että kaikki on tiptop. Kuskeille tsemppitaputukset ja sitten lämmittelykierrokselle. Takaisin lähtöruudukkoon, toiset lämmittävät jarruja ja renkaita kovilla kiihdytys-jarrutus sarjoilla, toiset vain mutkittelevat muodon vuoksi. Kun kaikki on valmista niin vaihde sisään ja odottelemaan valoja, heti kun valot syttyvät niin kierrokset alueelle ja sitten ne pisimmät hetket kun odotellaan starttia. Kaikki pyörät nytkähtävät yhtä aikaa ja meteli on kova. Kisafiilistä pukkaa.
Itse kisa oli ohi äkkiä kun Marquez karkasi. Mikalta hieno taistelu loppupuolella ja 4. sija maalissa. Marquezin isä oli aika täpinöissään kisan jälkeen. Parc fermessä katselin renkaita ja muilla oli vähän revennyt reunoilta, paitsi Marcilla, jolla oli ihan hienossa kunnossa takanen. Varmasti säädöt kohdillaan kun oli noin ylivoimainen ja renkaat hyvässä kunnossa.
MotoGP-kisassa olin taas kopissa, tosin lähdöin katsoin kopin juurelta ratatasolta. Ennen kisaa vedettiin taas lyhyt rukous ja komea ylilento, unohtamatta kansallislaulua. Vieressä oli Ducatin varikkomuuri, joten siinä oli hyvää seuraa kun mm. Nicky Hayden tuli käsi paketissa siihen Jeremy Burgessin, Vito Guareschin seuraksi. Samoin moni Moto2 ja Moto3-kuski oli katsomassa kisaa eri tallien muureilla. Lähdön jälkeen seuraava huippuhetki oli ehdottomasti Spiesin konerikko. Minusta kuulosti ihan normaalilta käyntiääneltä ennen osumaa, olisiko tullut vain öljyvuoto tms. Se savun määrä oli jotain uskomatonta ja silti kuskit vetävät lähes täysillä. Muutamat himmasi enemmän ja kelta-punalippu huomioitiin mutta silti tuo jotenkin säväytti ja on niitä juttuja, jotka nostavat kunnioitusta kuskeja kohtaan. Asparin kuskeilla oli tiukkaa kisailua ja sitten RdP:n pudottua pois jäi Espargaro ajamaan Hernandezia vastaan parhaan CRT:n sijoituksesta. Espargaro joka kerralla himmasi suoralla imussa ja nosti selän suoraksi. Arvasin, että lopussa ohittaa ja taisi olla toiseksi viimeinen kierros kun tuli heittämällä ohi. Taisi sitten kuitenkin sählätä kun Hernandez tuli ensin maaliin ja espanjalainen takoi tankkia kiukusta. Pedrosalle dominoiva voitto. Dovin nousu podiumille oli hienoa, mutta respectit Stonerille koska ajoi siinä kunnossa noin kovan kisan. Taas niitä juttuja, joihin ei maallikot pysty. Parc fermessä taas rengastutkimukset ja Pedrosalla parhaassa kunnossa olevat kumit. Lorenzon rengas oli revennyt oikealta reunalta. Rengaskoko takana on muuten 190/650-16,5.
Illalla vielä kiertelin varikolla, josko osuisi mitään mielenkiintoista kohdalle. Ehkäpä hauskin, tai säälittävin, tilanne oli Yamahan hospitality-tiloissa. Siellä oli äiti-Spies huutamassa Yamahan henkilökunnalle. Sama juttu oli käynyt kai Lagunassa, kun Spiesiltä hajosi takaiskarin linkusto. Varmasti myös Yamahalla ollaan tyytyväisiä kun Spies(it) lähtee pois tämän kauden jälkeen.
Tallit pakkailivat kamojaan ja monet kuskit olivat jo poistuneet alueelta. Crutchlow oli yhä paikalla (viettää muutenkin paljon aikaa varikkopilttuussa) ja Tech3 varikon nurkassa oli ihan hieno kooste viikonlopusta, vasemmalla Dovin podium-samppanjat ja oikealla Calin kaato-osat:
Paul Bird Motorsportilta kävin vielä tutkimassa Ellisonin ART-pyörää ja utelemassa mekaanikolta sitä sun tätä. Tuntui melkein kaikki osat olevan ostettavissa, jos joku haluaa itse väsäillä replikan.
Hondalla oli taas kaikki pakattu ja muutenkaan mitään ei ollut nähtävillä. Pienemmät luokat olivat jo roudauslaatikoissa ja muillakin talleilla oli hommat aikalailla valmista. Itsekin suuntasin Outback Stakehousiin vielä kunnon pihville ja sulattelemaan viikonloppua.
Ehkäpä parasta oli kun pääsee näkemään läheltä kaiken. Äänet ja kaikki muut yksityiskohdat ovat sellaisia mitä ei muuten pääse kokemaan. Toisaalta telkkarista näkee kisatapahtumat paremmin.
Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Pahoittelen kuvien laatua ja vähyyttä. Syy on siinä, että emme saa kuvata työaikana mitään (muuten tulee monoa), joten kaikki kuvat on otettu torstaina ja sunnuntai-iltana "off-duty" aikoina.
Tuli pyörähdettyä MP12 moottoripyöränäyttelyssä. Lähinnä kiinnostavimmat pyörät oli tämän kauden uutuudet, Ducati 1199 Panigale ja MV Agusta F3. Molemmat olikin hienosti näytillä ja mm. F3:sta myös huippumalli Serie Oro. Namnam.
Jälleen vahvistui käsitys, jonka mukaan eurooppalaiset merkit ovat nyt todella vahvoilla. Heillä on kovia uutuuksia ja hintaero japanilaisiin on pieni tai sitä ei ole. Japsimerkkien osalta ainoastaan Kawasakilla oli pientä yristystä. Suzukilla on tällä hetkellä pieni notkelma pyörämalleissaan ja se kyllä näkyi myös heidän suhteellisen isolla osastolla. Ei oikein mikään malli kiinnostanut niin paljoa, että olisi tullut pysähdyttyä tutkimaan niitä tarkemmin. Honda ja Yamaha olivat jättäytyneet kokonaan pois, tosin muutamalla jälleenmyyjällä oli joitain pyöriä esillä.
Mielenkiintoista antia oli myös KTM:n osastolla, jossa Aki ja Niklas Ajo olivat kertomassa tuoreita Moto3-kuulumisia. Siinä muutama sananen päästiin vaihtamaan ja Aki yllättäen muisti minut taannoisesta Indianapoliksen reissusta. Puhetta oli myös tämän vuoden kisasta, mutta omat kuviot eivät ole vielä varmistuneet kisajärjestäjän puolelta. Sanoipa Aki lueskelleensa tätä blogia, mikä tietysti lämmitti mieltä. Tarkempia Moto3-turinoita sitten myöhemmin kausiennakossa.
Ducatin osastolla oli tietysti valovoimaisimpana tähtenä 1199 Panigale S. Kylmätyyppien perusteella varsin pienikokoinen pyörä. Istuinkorkeus on matala ja etäisyys clipareihin on lyhyempi kuin 1198:ssa. Pyörän kapeus on varmasti iso yllätys jos on tottunut rivi4-pyöriin.
Huomaa pyörän kapeus, takarengas on n. 20cm leveä:
Takaiskarin paikka on mielenkiintoinen, lisäksi linkuston suhde on muokattavissa lineraarisesta (F) progressiiviseen (P) vaihtamalla korkeussäätimen paikka (kuvassa keskimmäiset pultit) ja samalla pieni suojalevy kääntyy osoittamaan kumpi asetus on käytössä.
ABS-jarruyksikkö pyörän oikean sivukatteen alla moottorin vieressä:
Brembo M50-jarrut:
Toimistonäkymä:
MV Agustaa maahantuova MP-Racing oli panostanut hienosti tähän näyttelyyn. Kaikki uutuudet esillä ja F3:sen molemmat mallit näytillä. Samoin F4:sta oli täysi kattaus. Kuvat puhukoon puolestaan...
Bemarilta oli hieno veto esitellä S1000RR:n kaikki väriversiot. Ostaja pääsee siis kätevästi vertailemaan värit paikanpäällä yhdellä kertaa. Tuossa pari kuvaa, sininen väri ei jostain syystä tarttunut muistikortille. Myös uudistunut mittariston tausta on minusta mennyt hienompaan suuntaan.
Alla halvin eurooppalainen superbike:
Akrapovicia RC8R:ssä:
Yamaha R1:sen 50th Anniversary-mallit on numeroitu tankkiin liimatulla lätkällä. Kaikkiaan niitä tehdään 2000kpl. Tämä oli nro. 495.
Triumphilla oli luonnollisesti Daytonan eri versioiden lisäksi ehkäpä kauden kuumin sporttinaku-uutuus eli Speed Triple R. Öhlinsin NIX30 haarukka ja TTX36 takaiskari sekä PVM:n upeat takovanteet. Tuohon vielä kun laittaa Arrow'n 3-1 putkiston kiinni niin alkaa olemaan aika täydellinen paketti sporttiseksi yleispyöräksi (etuvalovarauksella), jolla vetää maaseutu-GP:tä ja rataa.
Loppuun näyttelyn legendaarisin pyörä. Nostalgia-osastolla on paljon hienoja vanhoja kilpureita. Paronin muistollekin oli tehty hieno tribuutti:
