Youtubeen oli ladattu hieno 40-minuuttinen pätkä vuoden 1972 Ratamoottoripyörien MM-sarjasta. Mukana siis suomalaisväriä, erityisesti Jarno Saarinen, joka nappasi tuona vuonna 250cc mestaruuden. Ja oli kolmepuolikkaissakin MM-kakkonen. Tepi Länsivuori oli 250cc-sarjan viides.
Mahtavia ratoja, kovia kuskeja ja retrofiilistä!
Linkki videoon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarno Saarinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarno Saarinen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
maanantai 20. toukokuuta 2013
Jarno Saarinen
Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta Jarno Saarisen menehtymisestä Monzassa.
Lueskelin talven aikana Arto Terosen kirjan ”Ikuisesti Nuori, Jarno Saarista etsimässä”, joka kertoo Jarnosta ja Jarnon urasta. Suosittelen lämpimästi. Kirjassa käydään läpi tapahtumia matkan varrelta tuon ajan huippunimien ja läheisten kanssa. Varmasti Saarisen ulkomailla saama arvostus ei vieläkään aukene kaikille Suomessa, Euroopassahan hän on ehkäpä tunnetuimpia suomalaisia moottoripyöräilyn saralla. Herrasmies, joka nousi kaukaa Suomesta ratamoottoripyöräilyn huipulle, ensin todellisena yksityiskuljettajana ja kun lopulta paikka tehdastallissa avautui, oli Jarno marssimassa tuplamestaruuteen (250cc ja 500cc –luokissa) kunnes Monzan tragedia iski.
Kirjassa on hienoja tarinoita. Itselle ehkä mieleenpainuvimpia oli tarinat, jolloin Jarno halusi pitää omiensa puolta. Esimerkiksi kerran Tepi Länsivuorella oli ongelmia pärjätä Agostinin aika-ajokierrokselle. Jarnolla oli jo muutamia tehtaanosia Yamahassaan ja sanoi lainaavansa sylinterikannen Tepin yksityispyörään. Niin vain lähti tarvittavat sekunnit pois ja Ago jäi taakse. Tai kun Tepi ei saanut kunnon aikaa tauluun, Jarno sanoi, että anna ajovarusteesi minulle ja käyn vetämässä kunnon kierroksen. Tähän ei kuitenkaan ryhdytty rangaistusten pelossa jos siitä olisi jäänyt kiinni. Samanlaista avunantoa ja henkeä ei nykyisin enää näe, olkoonkin, että joskus oltiin hämärällä alueella. Mutta tuohon aikaan kabinettipeli ja muu suosiminen oli arkipäiväistä, joten vastavoimaa tuli käyttää. Kerran Brnossa Jarno piti pilkkanaan muita ja takoi kierrosennätyksiä toisensa perään. MV Agusta protestoi väittämällä, että Jarnon moottori oli ylikokoinen. Sehän sopi hienosti Jarnolle, jonka pyörä oli 100% laillinen, koska nyt MV sai nöyryytyksen ensin radalla ja sitten kabinetissa.
Road Racing oli tuolloin vielä täysin eri maailma. Karavaani kiersi kesän pitkin Eurooppaa ja radat olivat vaarallisia, osin katuratoja. Kuskien kesken oli yhteisöllisyyttä. Kuninkuusluokassa asetelma oli Agostini vastaan muut ja jopa Italiassa Jarno sai kovaa hehkutusta kun pystyi ”tappamaan jättiläisen”. En tiedä voiko noita suorituksia vertailla nykyaikaan, mutta onhan se huikea osoitus Jarnon ajo- ja mekaanikon taidoista kun huoltaa, säätää ja ajaa omat pyörät voittotaisteluun. Lisäksi Jarnolla oli hienoja teknisiä oivalluksia mm. kuinka eri välityksiä voidaan käyttää (erittäin tärkeä korkeaviritteisessä 2-tahtipyörässä pienen tehoalueen vuoksi). Ja ajotekniikan pioneerinahan Jarno muistetaan.
YLE huomioi legendan tänään ja huomenna muutamilla ohjelmilla:
20.5 klo 17.30 Radio Suomi, Taustapeilissä mietitään onnettomuuden syitä
21.5 klo 21.55 YLE Teema, Paroni – Jarno Saarinen
Nämä tulevat varmasti myös YLE Areenan jälkilähetyksinä.
Arto Terosen kirja kannattaa myös hankkia.
Jarnon parhaiksi meriiteiksi jäi elintärkeän pioneerityön ohella maailmanmestaruus 250cc-luokassa kaudella 1972 sekä ehkäpä Daytonan klassikkokisan voitto ensimmäisenä eurooppalaisena 1973. Kausi 1973 alkoi mahtavasti kun Saarinen voitto viisi kisaa kuudesta.
”It’s hero time”
Lueskelin talven aikana Arto Terosen kirjan ”Ikuisesti Nuori, Jarno Saarista etsimässä”, joka kertoo Jarnosta ja Jarnon urasta. Suosittelen lämpimästi. Kirjassa käydään läpi tapahtumia matkan varrelta tuon ajan huippunimien ja läheisten kanssa. Varmasti Saarisen ulkomailla saama arvostus ei vieläkään aukene kaikille Suomessa, Euroopassahan hän on ehkäpä tunnetuimpia suomalaisia moottoripyöräilyn saralla. Herrasmies, joka nousi kaukaa Suomesta ratamoottoripyöräilyn huipulle, ensin todellisena yksityiskuljettajana ja kun lopulta paikka tehdastallissa avautui, oli Jarno marssimassa tuplamestaruuteen (250cc ja 500cc –luokissa) kunnes Monzan tragedia iski.
Kirjassa on hienoja tarinoita. Itselle ehkä mieleenpainuvimpia oli tarinat, jolloin Jarno halusi pitää omiensa puolta. Esimerkiksi kerran Tepi Länsivuorella oli ongelmia pärjätä Agostinin aika-ajokierrokselle. Jarnolla oli jo muutamia tehtaanosia Yamahassaan ja sanoi lainaavansa sylinterikannen Tepin yksityispyörään. Niin vain lähti tarvittavat sekunnit pois ja Ago jäi taakse. Tai kun Tepi ei saanut kunnon aikaa tauluun, Jarno sanoi, että anna ajovarusteesi minulle ja käyn vetämässä kunnon kierroksen. Tähän ei kuitenkaan ryhdytty rangaistusten pelossa jos siitä olisi jäänyt kiinni. Samanlaista avunantoa ja henkeä ei nykyisin enää näe, olkoonkin, että joskus oltiin hämärällä alueella. Mutta tuohon aikaan kabinettipeli ja muu suosiminen oli arkipäiväistä, joten vastavoimaa tuli käyttää. Kerran Brnossa Jarno piti pilkkanaan muita ja takoi kierrosennätyksiä toisensa perään. MV Agusta protestoi väittämällä, että Jarnon moottori oli ylikokoinen. Sehän sopi hienosti Jarnolle, jonka pyörä oli 100% laillinen, koska nyt MV sai nöyryytyksen ensin radalla ja sitten kabinetissa.
Road Racing oli tuolloin vielä täysin eri maailma. Karavaani kiersi kesän pitkin Eurooppaa ja radat olivat vaarallisia, osin katuratoja. Kuskien kesken oli yhteisöllisyyttä. Kuninkuusluokassa asetelma oli Agostini vastaan muut ja jopa Italiassa Jarno sai kovaa hehkutusta kun pystyi ”tappamaan jättiläisen”. En tiedä voiko noita suorituksia vertailla nykyaikaan, mutta onhan se huikea osoitus Jarnon ajo- ja mekaanikon taidoista kun huoltaa, säätää ja ajaa omat pyörät voittotaisteluun. Lisäksi Jarnolla oli hienoja teknisiä oivalluksia mm. kuinka eri välityksiä voidaan käyttää (erittäin tärkeä korkeaviritteisessä 2-tahtipyörässä pienen tehoalueen vuoksi). Ja ajotekniikan pioneerinahan Jarno muistetaan.
YLE huomioi legendan tänään ja huomenna muutamilla ohjelmilla:
20.5 klo 17.30 Radio Suomi, Taustapeilissä mietitään onnettomuuden syitä
21.5 klo 21.55 YLE Teema, Paroni – Jarno Saarinen
Nämä tulevat varmasti myös YLE Areenan jälkilähetyksinä.
Arto Terosen kirja kannattaa myös hankkia.
Jarnon parhaiksi meriiteiksi jäi elintärkeän pioneerityön ohella maailmanmestaruus 250cc-luokassa kaudella 1972 sekä ehkäpä Daytonan klassikkokisan voitto ensimmäisenä eurooppalaisena 1973. Kausi 1973 alkoi mahtavasti kun Saarinen voitto viisi kisaa kuudesta.
”It’s hero time”
torstai 2. helmikuuta 2012
MP12 kohokohdat
Tuli pyörähdettyä MP12 moottoripyöränäyttelyssä. Lähinnä kiinnostavimmat pyörät oli tämän kauden uutuudet, Ducati 1199 Panigale ja MV Agusta F3. Molemmat olikin hienosti näytillä ja mm. F3:sta myös huippumalli Serie Oro. Namnam.
Jälleen vahvistui käsitys, jonka mukaan eurooppalaiset merkit ovat nyt todella vahvoilla. Heillä on kovia uutuuksia ja hintaero japanilaisiin on pieni tai sitä ei ole. Japsimerkkien osalta ainoastaan Kawasakilla oli pientä yristystä. Suzukilla on tällä hetkellä pieni notkelma pyörämalleissaan ja se kyllä näkyi myös heidän suhteellisen isolla osastolla. Ei oikein mikään malli kiinnostanut niin paljoa, että olisi tullut pysähdyttyä tutkimaan niitä tarkemmin. Honda ja Yamaha olivat jättäytyneet kokonaan pois, tosin muutamalla jälleenmyyjällä oli joitain pyöriä esillä.
Mielenkiintoista antia oli myös KTM:n osastolla, jossa Aki ja Niklas Ajo olivat kertomassa tuoreita Moto3-kuulumisia. Siinä muutama sananen päästiin vaihtamaan ja Aki yllättäen muisti minut taannoisesta Indianapoliksen reissusta. Puhetta oli myös tämän vuoden kisasta, mutta omat kuviot eivät ole vielä varmistuneet kisajärjestäjän puolelta. Sanoipa Aki lueskelleensa tätä blogia, mikä tietysti lämmitti mieltä. Tarkempia Moto3-turinoita sitten myöhemmin kausiennakossa.
Ducatin osastolla oli tietysti valovoimaisimpana tähtenä 1199 Panigale S. Kylmätyyppien perusteella varsin pienikokoinen pyörä. Istuinkorkeus on matala ja etäisyys clipareihin on lyhyempi kuin 1198:ssa. Pyörän kapeus on varmasti iso yllätys jos on tottunut rivi4-pyöriin.
Huomaa pyörän kapeus, takarengas on n. 20cm leveä:
Takaiskarin paikka on mielenkiintoinen, lisäksi linkuston suhde on muokattavissa lineraarisesta (F) progressiiviseen (P) vaihtamalla korkeussäätimen paikka (kuvassa keskimmäiset pultit) ja samalla pieni suojalevy kääntyy osoittamaan kumpi asetus on käytössä.
ABS-jarruyksikkö pyörän oikean sivukatteen alla moottorin vieressä:
Brembo M50-jarrut:
Toimistonäkymä:
MV Agustaa maahantuova MP-Racing oli panostanut hienosti tähän näyttelyyn. Kaikki uutuudet esillä ja F3:sen molemmat mallit näytillä. Samoin F4:sta oli täysi kattaus. Kuvat puhukoon puolestaan...
Bemarilta oli hieno veto esitellä S1000RR:n kaikki väriversiot. Ostaja pääsee siis kätevästi vertailemaan värit paikanpäällä yhdellä kertaa. Tuossa pari kuvaa, sininen väri ei jostain syystä tarttunut muistikortille. Myös uudistunut mittariston tausta on minusta mennyt hienompaan suuntaan.
Alla halvin eurooppalainen superbike:
Akrapovicia RC8R:ssä:
Yamaha R1:sen 50th Anniversary-mallit on numeroitu tankkiin liimatulla lätkällä. Kaikkiaan niitä tehdään 2000kpl. Tämä oli nro. 495.
Triumphilla oli luonnollisesti Daytonan eri versioiden lisäksi ehkäpä kauden kuumin sporttinaku-uutuus eli Speed Triple R. Öhlinsin NIX30 haarukka ja TTX36 takaiskari sekä PVM:n upeat takovanteet. Tuohon vielä kun laittaa Arrow'n 3-1 putkiston kiinni niin alkaa olemaan aika täydellinen paketti sporttiseksi yleispyöräksi (etuvalovarauksella), jolla vetää maaseutu-GP:tä ja rataa.
Loppuun näyttelyn legendaarisin pyörä. Nostalgia-osastolla on paljon hienoja vanhoja kilpureita. Paronin muistollekin oli tehty hieno tribuutti:
Jälleen vahvistui käsitys, jonka mukaan eurooppalaiset merkit ovat nyt todella vahvoilla. Heillä on kovia uutuuksia ja hintaero japanilaisiin on pieni tai sitä ei ole. Japsimerkkien osalta ainoastaan Kawasakilla oli pientä yristystä. Suzukilla on tällä hetkellä pieni notkelma pyörämalleissaan ja se kyllä näkyi myös heidän suhteellisen isolla osastolla. Ei oikein mikään malli kiinnostanut niin paljoa, että olisi tullut pysähdyttyä tutkimaan niitä tarkemmin. Honda ja Yamaha olivat jättäytyneet kokonaan pois, tosin muutamalla jälleenmyyjällä oli joitain pyöriä esillä.
Mielenkiintoista antia oli myös KTM:n osastolla, jossa Aki ja Niklas Ajo olivat kertomassa tuoreita Moto3-kuulumisia. Siinä muutama sananen päästiin vaihtamaan ja Aki yllättäen muisti minut taannoisesta Indianapoliksen reissusta. Puhetta oli myös tämän vuoden kisasta, mutta omat kuviot eivät ole vielä varmistuneet kisajärjestäjän puolelta. Sanoipa Aki lueskelleensa tätä blogia, mikä tietysti lämmitti mieltä. Tarkempia Moto3-turinoita sitten myöhemmin kausiennakossa.
Ducatin osastolla oli tietysti valovoimaisimpana tähtenä 1199 Panigale S. Kylmätyyppien perusteella varsin pienikokoinen pyörä. Istuinkorkeus on matala ja etäisyys clipareihin on lyhyempi kuin 1198:ssa. Pyörän kapeus on varmasti iso yllätys jos on tottunut rivi4-pyöriin.
Huomaa pyörän kapeus, takarengas on n. 20cm leveä:
Takaiskarin paikka on mielenkiintoinen, lisäksi linkuston suhde on muokattavissa lineraarisesta (F) progressiiviseen (P) vaihtamalla korkeussäätimen paikka (kuvassa keskimmäiset pultit) ja samalla pieni suojalevy kääntyy osoittamaan kumpi asetus on käytössä.
ABS-jarruyksikkö pyörän oikean sivukatteen alla moottorin vieressä:
Brembo M50-jarrut:
Toimistonäkymä:
MV Agustaa maahantuova MP-Racing oli panostanut hienosti tähän näyttelyyn. Kaikki uutuudet esillä ja F3:sen molemmat mallit näytillä. Samoin F4:sta oli täysi kattaus. Kuvat puhukoon puolestaan...
Bemarilta oli hieno veto esitellä S1000RR:n kaikki väriversiot. Ostaja pääsee siis kätevästi vertailemaan värit paikanpäällä yhdellä kertaa. Tuossa pari kuvaa, sininen väri ei jostain syystä tarttunut muistikortille. Myös uudistunut mittariston tausta on minusta mennyt hienompaan suuntaan.
Alla halvin eurooppalainen superbike:
Yamaha R1:sen 50th Anniversary-mallit on numeroitu tankkiin liimatulla lätkällä. Kaikkiaan niitä tehdään 2000kpl. Tämä oli nro. 495.
Triumphilla oli luonnollisesti Daytonan eri versioiden lisäksi ehkäpä kauden kuumin sporttinaku-uutuus eli Speed Triple R. Öhlinsin NIX30 haarukka ja TTX36 takaiskari sekä PVM:n upeat takovanteet. Tuohon vielä kun laittaa Arrow'n 3-1 putkiston kiinni niin alkaa olemaan aika täydellinen paketti sporttiseksi yleispyöräksi (etuvalovarauksella), jolla vetää maaseutu-GP:tä ja rataa.
Loppuun näyttelyn legendaarisin pyörä. Nostalgia-osastolla on paljon hienoja vanhoja kilpureita. Paronin muistollekin oli tehty hieno tribuutti:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)