perjantai 18. toukokuuta 2012

Stoner lopettaa


Stoner pudotti MotoGP-sarjaan melkoisen uutispommin, joka vavisutti varikkoa, mediaa ja faneja aina perustylsän Le Mansin kisan alla. Parhaassa iässä oleva hallitseva mestari siirtyy eläkkeelle parhaasta tallista parhaan pyörän päältä. Kieltämättä outoon paikkaan tuli tämä ilmoitus, joskin nyt (jälkiviisaana) voisi sanoa, että ennusmerkkejä tähän oli, muttei kukaan niitä kuunnellut. Täytyy silti kunnioittaa Stonerin sanoja ja nyt tekoja, sanansa mittainen mies.

Lähdön todelliset syyt tietää vain Stoner itse, mutta uskon Le Mansin lehdistötilaisuudessa kerrotut asiat olevan totta ja vilpittömiä, niin uskottavalta ja suorapuheiselta hän vaikutti. Luulisin, että päätökseen vaikuttaneet asiat voidaan jakaa kahteen osaan: hänen oma elämä sekä MotoGP:n nykytila ja tulevaisuus. Hän haluaa viettää aikaa perheensä kanssa, etenkin nyt kun heille syntyi tyttö alkuvuodesta. Varmasti viime vuosien kuolemantapaukset pyörivät alitajunnassa, taloudellinen tilanne on turvattu, kaikki on saavutettu ja perheellä kaikki hyvin, joten nyt on helppo nostaa kytkintä. Pitää muistaa, että Casey muutti vanhempiensa kanssa Englantiin kilpauran perässä hänen ollessaan alle 15-vuotias. Koko teini- ja aikuisiän hän kiertänyt maailmaa kilpaillen, joten nyt on oltava aikaa muullekin. Miksi riskeerata kun omat tavoitteet on täyttyneet ja asiat ovat mallikkaasti.

Lisäksi hänen kommenttien mukaan motivaatio ja intohimo on kadonnut, ehkäpä kaiken muutosvaiheen ja hässäkän takia, mikä sarjan päällä tällä hetkellä leijuu. Sääntöjä veivataan edestakaisin jatkuvasti ja muutosvoimat tuntuvat lähtevän vain yhden tahon puolesta eikä esimerkiksi kuljettajia kuunnella tarpeeksi. Sarja on muuttumassa sellaiseksi mikä ei häntä kiinnosta eikä vastaa sarjan imagoa. Häntä kiinnostaa ainoastaan kilpailu kovimmalla tasolla, kovimmalla kalustolla. Rengassota lyötiin jäihin, tiukemmat bensarajoitukset, moottorien säännöstely, puheet yhteisistä ecuista ja kierrosrajoittimista ja CRT. Monta syytä, joilla vedetään kuluja alas mutta samalla otetaan se terävin kärki pois kehityksestä ja sarjan statuksesta. CRT-pyörille tuli paljon kritiikkiä ja hän sanoikin, että ajaminen ei kiinnosta tuotantopyörillä tai muilla vastaavilla. Dorna ei näitä kuunnellut ja Casey laittoi kortit pöytään. Näkisin Caseyssä samaa kuin Kimi Räikkösessä (Caseyllä on muuten Kimin Ferrari-vuosien PR-avustaja) - vain ajohommat kiinnostavat eikä tippaakaan PR-hymyilyt sekä muu turhuus lajin ympärillä. Stoner kritisoi jo parin viime vuoden ajan sarjan tilaa ja henkeä, jossa kuljettajat huitovat käsilaukuillaan toisia median välityksellä ja muutenkin touhussa oli kasvotonta selkään puukottamista, politikointia, kyräilyä ja muuta turhaa, jotka hänen mielestään tulisi ratkaista radalla ajamalla, perinteisen sanonnan mukaan "when the flag drops, bullshit stops". Vaikka nyrkein jos ei muuten viesti mene perille, hehheh.

Millainen vaikutus tällä on sitten MotoGP-sarjalle? Kilpailullisesti kovin kuski lähtee pois, mitä tullaan kaipaamaan. Kukas nyt maalailee Phillip Islandin täyteen paksua mustaa viivaa? Mutta viime kisojen ja vuoden meininkiä kun katsoo niin voi tällä olla jopa positiivinen vaikutus kilpailuihin. Stoner on ollut aika ylivoimainen ja kisat ovat sen suhteen olleet tylsiä. Hän ei ole samanlainen showmies kuin Rossi, joka pitää kovista kaksinkamppailuista, vaan ajaa mielummin paalulta voittoon insinöörin mieleen olevan kisan. Mutta lajin tilanteen näkee sitten kaudella 2013 ja siitä eteenpäin, jolloin pelissä on vielä pari muuttujaa uusien sääntöjen myötä. Uskoisin, että espanjalaisille Stonerin päätös tuonee mestaruuskuumetta, koska kovimmat nimet lähivuosina ovat kaikki espanjalaisia. Mikään MotoGP:n tuho Stonerin lopettaminen ei ole koska mukana ovat sellaiset PR-naamat kuin Rossi, Lorenzo ja Pedrosa. Ehkäpä tuon voisi ottaa sarjan nykytilan kannalta ironisesti siten, että mestarin lähteminen ei tunnu missään.

Eräänlainen piristysruiske on tietysti spekulointi tallipaikoista ensivuodelle, koska tämä aukaisee paikan Repsol Hondalla, joka tosin on pidemmällä tähtäimellä varattu Marc Marquez'lle. Kuitenkin MotoGP-sarjassa olevan tulokassäännön mukaan Marquez ei voi ajaa ensi vuonna tulokkaana tehdastallissa, eli kaudeksi 2013 on paikka auki Repsolilla ellei tulokassääntöä muuteta tai Repsol Honda junaile esimerkiksi tehdaskalustolla varustettua "privaattitallia" Marquez'lle ja yhden pyörän tehdastallia. Uskoisin, että sääntömuutos tai tuollainen säännönkiertäminen on täysin mahdollinen kun kyseessä on espanjalaisten johtama sarja, kuljettaja ja sponsori. Hondalle tilanne on myös avoin, koska heidän pitää miettiä nyt sopimusasiat uusiksi ellei Marquezin suhteen tehdä vielä päätöstä. Stonerille he halusivat antaa aluksi 2 vuoden jatkopahvin, sitten 1-vuotisen ilmeisesti jopa tuplapalkalla, mutta lopettamispäätöstä nämä eivät pyörtäneet. HRC:n pomo Shuhei Nakamoto heitti (ehkäpä vitsillä), että pitänee sitten soitella Lorenzolle ja Rossille. Kuljettajaruletti on siis täysin auki ja tässä on varmaan sellainen pattitilanne tulossa, jossa kaikki odottavat Repsol Honda-paikan täyttymistä, jonka jälkeen vasta muut siirrot lähtevät vauhdilla liikkeelle. Mediapuolella siis odotettavissa varsin kiireinen kesä huhujen suhteen. Vie varmaan huomion mestaruuskamppailulta kun lähes kaikilla on sopimukset päättymässä tähän kauteen.

2 kommenttia:

  1. Huh, onneksi lähtee. Kaikkien aikojen pahin pillittäjä ja primadonna. Aina päässyt motogp:ssä valmiiseen pöytään. Ei osaa pyöränkehitystä, valittaa jos joku ajaa kilpaa kanssaan ( laguna seca 2008). Ei tule ikävä tosiaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosien eittämättä kovin kuski. Pystyi voittamaan MMn Ducatilla. Rossi ei pysty edes yhtä kilpailua.
      Hondalla Stoner oli täysin suvereeni.

      Kyllä todellakin tulee ikävä Stoneria ja tapaa jolla hän vikuroivaa Ducatia käskytti.

      Poista