tiistai 8. toukokuuta 2012

Kriega R3


Hankin lopputalvesta otsikon mukaisen vyölaukun. Monelle tietysti napsahtaa vyölaukusta mielikuva kanarianturistista tai wincapitan vyölaukkumiehestä ja onhan sillä hieman korni maine, mutta moottoripyöräkäyttöön tuo on soveltunut aivan mainiosti. Syy miksi tuollaisen hankin oli siinä, että nahkapuvussa ei ole taskuja, joten rekisteriotteen, kännykän, kukkaron, kotiavaimen, kameran, vesipullon tms. pientavaroiden kuljettaminen oli hieman hankalaa jos ei ollut reppua tai muuta kuljetuskalustoa mukana. Joitain noista voi toki survoa puvun alle ja pyörän kuljetuslokeroon tai takasatulan alle (jos sellainen tila on), mutta varsin epämukavaa touhua se oli.

Kriegan R3 korjaa siis tuon ongelman mainiosti ja olenpa löytänyt siitä vielä muitakin hyviä puolia. Hankin taannoin myös GPS-mokkulan lähinnä ratapäiville ajanottoa ja alkeellista tiedonkeruuta varten ja R3 sopii tähän kuin nakutettu. Kun laitan mokkulan laukun takataskuun, ottaa se komeasti signaalia satelliiteista, joten mokkulaa ei tarvitse teippailla pyörään kiinni. Lisäksi tiedot bluetooth-yhteydellä keräävä kännykkä menee samalla samaan laukkuun. Ratapäivillä tulee varmasti käytettyä myös tähän tarkoitukseen. R3-laukkua voi käyttää myös repun kanssa (itsellä Kriega R35, mainio tuote sekin) koska reppu istuu sen verran ylempänä vyölaukusta. Hieman samanlainen viritys kuin intissä konsanaan repun ja tetsarin kanssa.

Käytössä R3:nen on huomaamaton eikä paina mihinkään, itse en sitä edes huomaa jos mukana on vain kännykkä, kukkaro ja rekkari. Fyysinen koko on juuri sopivan pieni, minusta laukku näyttää hieman isommalta valmistajan omissa kuvissa. Laukun vetoisuus on nimen mukaisesti 3 litraa. Käyttö on minusta parempaa kun sitä ei lastaa aivan täyteen. Sisällä on tarralla irtoava valkoinen pussi. Valkoinen pussi on hämärässä ihan kätevä kun tavarat erottuvat helposti. Pussi suljetaan rullaamalla sen suu kasaan ja päädyt yhdistetään klipseillä. Päälle tulee vielä laukun kansiläppä, joka niin ikään napsahtaa klipseillä (pituussäädettävät) kiinni. Laukun pitäisi olla vedenkestävä, mutta en ole käytössä sitä kokeillut. Ajoasua vasten tulevalla pinnalla on pitävää kumimaista materiaalia, joten laukku ei pääse liikkumaan itsestään. Kovassakaan vauhdissa. Väritys on ihan sopivan huomaamaton ja mm. takana-ajavan kommenttien perusteella sitä ei musta-valko-harmaasta nahkapuvusta tahdo edes erottaa jos ei tiedä siitä.

Jos jotain huonoa hakee niin se on vyön kiinnityssolki ja sen paikka. Se nimittäin jää inhottavasti suoraan about navan seutuville ja täten jää mahan ja tankin väliin. Minulla se "onneksi" hankaa tankin suojaan ja vyösolki on jo hieman naarmuuntunut tästä. Vyönsoljen paikkaa voi hieman siirtää, varsinkin laihemmat kaverit, koska hihnojen pituutta voi säätää molemmista suunnista ja täten soljen voi liu’uttaa jommallekummalle sivulle. Vyön pikakiristykselle on muista Kriegoista tuttu vedettävä kiristin.

Toinen hieman negatiivinen asia on hinta, 65 euroa. Aika paljon pikkujutusta, mutta laukku on varmasti lähes ikuinen (takuu 10 vuotta), joten mikään jokavuotinen ostos tuo ei ole. Yritin hommata laukkua ensin ulkomailta halvemman hinnan toivossa, mutta postikulujen vuoksi mistään ei sitä halvemmalla olisi saanut. Kokeilin huutaa käytettyjä ja uusia britti-ebaystä, mutta siellä hävisin kaikki huudot kalkkiviivoilla ja nuo olisi olleet halvemmat postikuluineen kuin Suomen hinta. Suomessa Kriegaa myy Tokimoto.

Muita korvaavia tuotteita muiden, erityisesti endurokäyttöön tehtyjen vyö-, juoma- ja työkalulaukkujen ohella voisi olla pienet tankkilaukut ja takasatulan päälle tulevat laukut, mutta nuo on usein pyöräkohtaisia, joten jos vaihtaa pyörää tai käyttää useampaa pyörää niin laukku on sitä myöten turha tai vaatii esimerkiksi uuden kiinnitystelineen tankin korkkiin. Itse kuitenkin tykkään laukusta, joka kulkee koko ajan mukana. Eipähän tarvitse irrotella tauoilla laukkua pyörästä ja kantaa sitten käsin kypärän ja hanskojen lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti