Lippumieheksi Indyn MotoGP-kisoihin, osa 1

Näin siinä sitten kävi. Aiemmin kesällä oli ADVriderin kisaosiossa ketju Indyn MotoGP-kisoista, jossa kyselivät vapaaehtoisia ratahenkilökunnan hommiin kisaviikonlopuksi. Ajattelin, että eipä tuo mitään maksa ja tiedot sai lähetettyä parissa minuutissa netin kautta, joten matoa koukkuun. Pari kertaa olen ratapäivillä ollut liputtajana, mutta kokemuksena ne ovat ehkä "hieman" erilaiset. Lisäksi liput ja muut säännöt ovat tuttuja kun muutenkin tulee lajia seurattua niin kynnys oli sinällään aika pieni. MotoGP-kisoja on nähty katsomosta mutta nyt olisi mahdollisuus todellisille aitiopaikoille.

Eipä kuulunut sähköisesti mitään takaisin pariin viikkoon, joten unohdin jo koko homman, kunnes eräänä aamuna oli postilaatikossa iloinen yllätys: kirje kisat järjestävältä United States Auto Clubilta otsikolla "Welcome to Red Bull Indianapolis GP 2011". Katos perhana, pääsin siis lippumieheksi legendaarisella radalla pidettäviin MotoGP-kisoihin elokuun lopussa.

Paksu infopaketti sisälsi tietoa tapahtumasta ja muutamia lisätietolomakkeita kysellen henkilötiedoista aina veriryhmään asti. Äkkiä siis verikokeisiin kun en tiennyt veriryhmääni ja lomakkeet täytettynä matkaan. Mukaan piti laittaa myös jäsenyyshakemus USAC:iin ja $25 maksu jäsenyydestä. Enpä ole ollut minkään moottorikerhon jäsen aiemmin, joten vaatimaton pelinavaus tällä saralla.

Samana iltana kuumeisesti miettimään matkasuunnitelmia ja facebookin chat-toiminto laulamaan muutaman USA:ssa asuvan kaverin kanssa. Olin töissä USA:ssa vuonna 2006, joten mukava on käydä samalla heitä tapaamassa. Lopulta varasin lennot Helsinki-Chicago-Helsinki ja vuokra-auton viikoksi, niin saa samalla pientä Midwest-roadtrippiä ajella. Majoittumiset siis kavereilla ja pitkäviikonloppu Indyssä radan camping-alueella. Awesome! Pitänee teltta etsiä jostain naftaliinista.

Äskettäin tuli vielä toinen paketti USAC:ltä, tällä kertaa mukana oli Dornan/MotoGP:n lippumiesten ohjeet kirjallisesti ja DVD:llä.  Ratahenkilökunta vapaaehtoisten osaltaa koostuu seuraavasti:
- tekninen osasto, joka avustaa pyörien tarkastuksissa ja renkaiden jaossa tiimeille.
- pit lane osasto, joka toimii varikon lippumiehinä ja starttiproseduureissa.
- ratavirkailijat, jotka on jaettu lippumiehiin (flag marshall), ratamiehiin (track marshall) ja lääkintäryhiin.

Itse olen siis flag marshall, joita on lippupisteillä aina vähintään kaksi. Toisella jatkuvasti keltainen lippu valmiudessa ja toinen vastaa sitten muista lipuista. Track marshallit ovat mm. niitä, jotka keräävät kaatuneet miehet ja mopot turva-alueilta. Olisihan ihan siistiä työntää MotoGP-pyörää ja katsoa onko se Hondan vaihdelaatikko niin hankala mäkistartata kun Jerezissä Stoner siitä urputti.

Jatkuu...

Villillä kortilla

Tänä viikonloppuna ajetaan Superbiken MM-sarjassa Englannin Silverstonessa. Katselin tuloslistoja harkoista ja virkistävää oli nähdä uusi mies kärjessä, John Hopkins. Hopper ajaa tätä nykyä maailman toiseksi parasta Superbike-sarjaa eli British Superbikea. Jälleen Suzukia käskevä jenkkibritti osallistuu villillä kortilla MM-sarjan osakilpailuun. Tuttu näky Britanniassa ajettavissa kisoissa.

BSB on siitä mielenkiintoinen sarja, että se on toinen SBK-säännöillä ajava sarja ja lisäksi se on varsin kovatasoinen ja tallit&kuskit oikeasti kovia. BSB:n ja SBK-villien korttien lisäksi tiimit osallistuvat mm. Isle of Man TT:hen. BSB on ollut monen kuskin pomppulauta MM-sarjaan. Hieman jo menneenä lupauksena pidetty Troy Bayliss oli keikkakuski BSB:stä Ducatille MM-sarjaan Carl Fogartyn loukkaannuttua. Neil Hodgson teki vahvan paluun SBK-ympyröihin BSB:n kautta villillä kortilla mm. voittamalla 2001 Doningtonin 1. lähdön ja lopulta pari vuotta myöhemmin koko sarjan. Shane Byrne nousi BSB-ympyröistä MM-osakilpailuvoittoihin, James Toseland aina SBK-mestariksi asti. Leonit Haslam ja Camier ovat viimeisimpinä nousseet tehdaspyörille BSB:stä ja Cal Crutchlow aina MotoGP-luokkaan asti. Word.

Samanlaisia villin kortin temmellyskenttiä ovat olleet mm. USA:ssa ajetut kilpailut. Etenkin vuosituhannen vaihteessa kun AMA-säännöt olivat vielä lähellä SBK:n sääntöjä ja kilpailut ajettiin vaikealla Laguna Secan radalla. Ben Bostrom, Nicky Hayden, Matt Mladin ja muut jenkkitähdet ovat tulleet MM-lähtöihin sitä kautta. Toinen "oma maailmansa" on Japanissa ajetut kilpailut. Japsitehtaat toivat siellä aina testikuskinsa ja/tai Japanin  superbike-sarjan parhaat villillä kortilla mukaan ja vuosituhanteen vaihteen kisat Sugossa menivät usein jopa ylivoimaisesti paikallisille staroille.

Minusta wild card entryt olivat/ovat hieno lisä kauteen. Yleensä kotikisojaan ajavilla on all in -asenne ja silloin sattuu ja tapahtuu. Heidän ei tarvitse tyytyä pistesijoihin tai miettiä MM-tilannetta vaan podiumille on päästävä. Päälle vielä "primadonnat tuli meidän pihaan" -asenne ja taisteluilme on taattu. Kotiyleisölle pitää näyttää mistä pesee ja linkoaa. Samalla se on hyvä näyttämö uusille kyvyille ja talleille sekä paikallisille sponsoreille. Lisäksi kotietu on kotietu, eikä ole yllätys, että kotimaan sarjat ovat sattumoisen ajaneet omat kisansa samalla radalla, jonne MM-karavaani myöhemmin tulee, joten säätöjä on päästy hieromaan ja radat kuskeille tuttuja.

Toivottavasti Hopper onnistuu, sillä miehen ura on hieman ollut alamäessä loukkaantumisten vuoksi ja nyt on hyvä näytönpaikka - villillä kortilla.

Back to basics

Kävin lauantai-iltana lenkillä. Oli hieman tylsää, telkkaristakaan ei tullut mitään ja päivän MotoGP-aika-ajot nostattivat ajohaluja. Hieman kuin pikkupojat menevät pomppimaan pihalle ninjaleffan jälkeen. Sääkin oli loistava: n. 20 astetta ja poutaa. Juuri sopivasti lämmintä, ei ole liian kylmä ajaa eikä nahkapuku muutu paistopussiksi jo pihalla.

Kävin alussa tankkaamassa ja katsomassa rengaspaineet, jotka viimeksi oli laitettu rengaspajalla aiemmin kesällä. Etusessa oli liian vähän painetta (n. 2 baria), takarenkaaseen laitoin nuukana miehenä hieman lisää pienemmän rengaskulutuksen toivossa. Mukava ajaa illalla kaupungin läpi kun ei ole liikennettä ja merituulikin puhaltaa viileäksi kun on valoissa paikoillaan.

Otin videokameran mukaan, senkin täysin spontaanisti kiskasin mukaan katsomatta onko muistikorttia sisällä tai akussa virtaa. Meni päälle joten se riitti. Heti kaupungin ulkopuolella kamera päälle ja malliksi kevyt powerkeula suljetulla alueella, minne ei lapsia pääse teleporttatutumaan myöhään illalla. Ajelin vielä siirtymää ja sammutin kameran. Mutkatien alkaessa päätin kuvata kyseistä tietä, mutta kamera ei inahtanutkaan, akku tyhjä. Kamera pois, ja se muutenkin oli hieman tiellä tankinpäällä painonsiirroissa ja eipähän tarvitse "näyttää" kameralle.

Seuraavat hetket olivat kesän parhaita kilometrejä. Pääsin ajamaan täysin tyhjää tietä kesäillassa. Täydelliset olosuhteet. Pyörä toimi loistavasti, olinkin jo ihmetellyt aiemmin kuinka pyörä oli parempi ajaa. Rengaspaineet kunniaan. Ajorytmi löytyi heti, mukavan soljuvaa kurvailua rennolla otteella. Jos ajaisin noin radalla, tekisin uuden oman kierrosennätyksen.

Illalla tuumailin taas näitä ajamisen perusasioita kun selailin jenkkifoorumeita, missä laitettiin suoraan ajamatta muutaman tonnin alustapäivityksiä ja muuta täysin uuteen eurooppalaiseen kyykkypyörään, joka tulee 100% katuajoon. Oma superbike replica tuntui täydelliseltä alusta tehdassäädöissään kun rengaspaineet oli kunnossa, tie oli loistava, sää oli optimaalinen ja kuski osasi rentoutua, "naattia". Eikä maksanut mitään. Miltähän harrastus tuntuisi jos poraa youtube-kuvaajien toivossa Mulholland Hwy:tä hartialukolla takamus roikkuen kylki edellä ja ihmetellen kun polvipala ei kulu vaikka kuinka ruuvailee sitä öhlinsiä. You're doing it wrong.