lauantai 30. heinäkuuta 2011

Lippumieheksi Indyn MotoGP-kisoihin, osa 1



Näin siinä sitten kävi. Aiemmin kesällä oli ADVriderin kisaosiossa ketju Indyn MotoGP-kisoista, jossa kyselivät vapaaehtoisia ratahenkilökunnan hommiin kisaviikonlopuksi. Ajattelin, että eipä tuo mitään maksa ja tiedot sai lähetettyä parissa minuutissa netin kautta, joten matoa koukkuun. Pari kertaa olen ratapäivillä ollut liputtajana, mutta kokemuksena ne ovat ehkä "hieman" erilaiset. Lisäksi liput ja muut säännöt ovat tuttuja kun muutenkin tulee lajia seurattua niin kynnys oli sinällään aika pieni. MotoGP-kisoja on nähty katsomosta mutta nyt olisi mahdollisuus todellisille aitiopaikoille.

Eipä kuulunut sähköisesti mitään takaisin pariin viikkoon, joten unohdin jo koko homman, kunnes eräänä aamuna oli postilaatikossa iloinen yllätys: kirje kisat järjestävältä United States Auto Clubilta otsikolla "Welcome to Red Bull Indianapolis GP 2011". Katos perhana, pääsin siis lippumieheksi legendaarisella radalla pidettäviin MotoGP-kisoihin elokuun lopussa.

Paksu infopaketti sisälsi tietoa tapahtumasta ja muutamia lisätietolomakkeita kysellen henkilötiedoista aina veriryhmään asti. Äkkiä siis verikokeisiin kun en tiennyt veriryhmääni ja lomakkeet täytettynä matkaan. Mukaan piti laittaa myös jäsenyyshakemus USAC:iin ja $25 maksu jäsenyydestä. Enpä ole ollut minkään moottorikerhon jäsen aiemmin, joten vaatimaton pelinavaus tällä saralla.

Samana iltana kuumeisesti miettimään matkasuunnitelmia ja facebookin chat-toiminto laulamaan muutaman USA:ssa asuvan kaverin kanssa. Olin töissä USA:ssa vuonna 2006, joten mukava on käydä samalla heitä tapaamassa. Lopulta varasin lennot Helsinki-Chicago-Helsinki ja vuokra-auton viikoksi, niin saa samalla pientä Midwest-roadtrippiä ajella. Majoittumiset siis kavereilla ja pitkäviikonloppu Indyssä radan camping-alueella. Awesome! Pitänee teltta etsiä jostain naftaliinista.

Äskettäin tuli vielä toinen paketti USAC:ltä, tällä kertaa mukana oli Dornan/MotoGP:n lippumiesten ohjeet kirjallisesti ja DVD:llä.  Ratahenkilökunta vapaaehtoisten osaltaa koostuu seuraavasti:
- tekninen osasto, joka avustaa pyörien tarkastuksissa ja renkaiden jaossa tiimeille.
- pit lane osasto, joka toimii varikon lippumiehinä ja starttiproseduureissa.
- ratavirkailijat, jotka on jaettu lippumiehiin (flag marshall), ratamiehiin (track marshall) ja lääkintäryhiin.

Itse olen siis flag marshall, joita on lippupisteillä aina vähintään kaksi. Toisella jatkuvasti keltainen lippu valmiudessa ja toinen vastaa sitten muista lipuista. Track marshallit ovat mm. niitä, jotka keräävät kaatuneet miehet ja mopot turva-alueilta. Olisihan ihan siistiä työntää MotoGP-pyörää ja katsoa onko se Hondan vaihdelaatikko niin hankala mäkistartata kun Jerezissä Stoner siitä urputti.

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti