perjantai 19. lokakuuta 2012

Viñales vs. talli

Maverick Viñales heitti uutispommin juuri ennen Malesian GP:n harjoituksia. Espanjalainen yllättäen lopetti BQR Avintia Blusens tiimissä. Syiksi hän sanoi mm. tyytymättömyyden kaluston kehitykseen, tallin toimintaan ”kakkosdivisioonan talli” ja huonontuneisiin väleihin tallin kanssa. Hänen mukaansa mestaruuskamppailu ei onnistu nykyisen tallin kanssa. Taustalla on pakko olla muutakin, koska hänellä on vielä mestaruussaumat tämän kauden osalta, joten luovuttaminen tuntuu aika oudolta. Takana on mm. 5 voittoa (eniten tällä kaudella) ja kakkospaikka kokonaispisteissä. Seurailin uutisointia aiheesta ja twitterissä nousi varikkotoimittajien viesteistä huhu, että taustalla voi olla sopimusneuvottelut ensi kaudesta.

Viñales teki Aragonissa kahden vuoden jatkopahvin BQR:n kanssa, jossa on optio Moto2-luokasta heidän kanssaan kaudelle 2014. Viñales on ehkäpä halutuin nuori kuljettaja varikolla ja huhujen mukaan muut huipputallit (Aspar ja Red Bull KTM Ajo) olisivat tarjonneet sopimusta ensi vuodelle, tai ainakin kyselleet sopimusasioista, ennen kuin jatko nykyisen tallin kanssa julkaistiin. Viñaleksen manageri Ricard Jové on myös osaomistaja BQR-tallissa ja ehkä he halusivat pitää kultakimpaleen tallissaan kaikin keinoin. Rajuna spekulaationa voisi sanoa, että ehkäpä Viñalekselle ei kerrottu tarjouksista, tai tarjousten koko sisältöä ei kerrottu. Olisiko sitten Viñales saanut tietoa näistä tarjouksista oman jatkosopimuksen jälkeen ja homma keittänyt yli yhdessä muiden syiden kanssa? Ainakin tallin vaihto olisi sopinut Malesian kommenttien mukaan.

Osa totuutta on varmasti myös pyörän suorituskyky. BQR-tallin käyttämä FTR-Honda oli kauden alussa paras pyörä, mutta sittemmin erityisesti KTM:n kehitystyö on ajanut ohi ja se näkyy myös tuloksissa. KTM:n runkopäivitys alkukesällä on varmasti yksi suurin yksittäinen tekijä. Uusi runko oli paljon jäykempi kun aiempi ja vauhti oli heti parempaa. Alkukaudesta kärkisijat oli siis helpompia Viñalekselle, mutta nyt on alkanut tulemaan virheitä ja ehkä mestaruuskamppailun painekin on alkanut näkymään otteissa kun ero piikkipaikalla olevaan Sandro Corteseen on kasvanut.

Mitä seuraavaksi? Viñaleksella on siis sopimus tästä kaudesta ja uusi sopimus kattaa seuraavat kaksi vuotta. Näyttää, että tämä kausi oli tässä, mutta ensi vuodesta voi tulla hankala tai kallis, mikäli hän haluaa siirtyä muuhun talliin. BQR varmasti haluaa pitää nuoren tähtensä, ja jos riitaa ei sovita ts. jos Viñales ei jatka heidän kanssaan, haluaa talli varmasti hyödyntää voimassa olevan sopimuksen taloudellisen puolen. Eli myy sopimuksen eikä päästä Viñalesta ilmaiseksi kilpailijan talliin. Pahin tilannehan voi olla esim. sellainen, jossa nuori huippukuski ei aja ensi kaudella. Lisäksi kuinka käy manageritilanteelle, koska manageri Ricard Jové on nyt puun ja kuoren välissä olemalla sekä Viñaleksen että tallin edustaja.

Kaiken kaikkiaan hankala keissi koko lajille ja harmittaa kun mestaruuskamppailu tältä kaudelta vähän lässähti tämän riidan vuoksi, niin urheillulliselta kannalta kuin mediahuomion vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti