perjantai 29. heinäkuuta 2011
Villillä kortilla
Tänä viikonloppuna ajetaan Superbiken MM-sarjassa Englannin Silverstonessa. Katselin tuloslistoja harkoista ja virkistävää oli nähdä uusi mies kärjessä, John Hopkins. Hopper ajaa tätä nykyä maailman toiseksi parasta Superbike-sarjaa eli British Superbikea. Jälleen Suzukia käskevä jenkkibritti osallistuu villillä kortilla MM-sarjan osakilpailuun. Tuttu näky Britanniassa ajettavissa kisoissa.
BSB on siitä mielenkiintoinen sarja, että se on toinen SBK-säännöillä ajava sarja ja lisäksi se on varsin kovatasoinen ja tallit&kuskit oikeasti kovia. BSB:n ja SBK-villien korttien lisäksi tiimit osallistuvat mm. Isle of Man TT:hen. BSB on ollut monen kuskin pomppulauta MM-sarjaan. Hieman jo menneenä lupauksena pidetty Troy Bayliss oli keikkakuski BSB:stä Ducatille MM-sarjaan Carl Fogartyn loukkaannuttua. Neil Hodgson teki vahvan paluun SBK-ympyröihin BSB:n kautta villillä kortilla mm. voittamalla 2001 Doningtonin 1. lähdön ja lopulta pari vuotta myöhemmin koko sarjan. Shane Byrne nousi BSB-ympyröistä MM-osakilpailuvoittoihin, James Toseland aina SBK-mestariksi asti. Leonit Haslam ja Camier ovat viimeisimpinä nousseet tehdaspyörille BSB:stä ja Cal Crutchlow aina MotoGP-luokkaan asti. Word.
Samanlaisia villin kortin temmellyskenttiä ovat olleet mm. USA:ssa ajetut kilpailut. Etenkin vuosituhannen vaihteessa kun AMA-säännöt olivat vielä lähellä SBK:n sääntöjä ja kilpailut ajettiin vaikealla Laguna Secan radalla. Ben Bostrom, Nicky Hayden, Matt Mladin ja muut jenkkitähdet ovat tulleet MM-lähtöihin sitä kautta. Toinen "oma maailmansa" on Japanissa ajetut kilpailut. Japsitehtaat toivat siellä aina testikuskinsa ja/tai Japanin superbike-sarjan parhaat villillä kortilla mukaan ja vuosituhanteen vaihteen kisat Sugossa menivät usein jopa ylivoimaisesti paikallisille staroille.
Minusta wild card entryt olivat/ovat hieno lisä kauteen. Yleensä kotikisojaan ajavilla on all in -asenne ja silloin sattuu ja tapahtuu. Heidän ei tarvitse tyytyä pistesijoihin tai miettiä MM-tilannetta vaan podiumille on päästävä. Päälle vielä "primadonnat tuli meidän pihaan" -asenne ja taisteluilme on taattu. Kotiyleisölle pitää näyttää mistä pesee ja linkoaa. Samalla se on hyvä näyttämö uusille kyvyille ja talleille sekä paikallisille sponsoreille. Lisäksi kotietu on kotietu, eikä ole yllätys, että kotimaan sarjat ovat sattumoisen ajaneet omat kisansa samalla radalla, jonne MM-karavaani myöhemmin tulee, joten säätöjä on päästy hieromaan ja radat kuskeille tuttuja.
Toivottavasti Hopper onnistuu, sillä miehen ura on hieman ollut alamäessä loukkaantumisten vuoksi ja nyt on hyvä näytönpaikka - villillä kortilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ja niin vaan Hopper nappasi paalupaikan Superpolessa. Atta boy!
VastaaPoista