Mugellon rata sijaitsee kauniilla maaseudulla Toscanassa. Firenzeen on lyhyt matka. Rataa ympäröi kukkulat ja usein kuumuus jää ratalaaksoon polttamaan sinne ahtautuneiden tifosojen nahkaa. Tänä viikonloppuna painetta lisää erityisesti kahden suuren italialaisen, Ducatin ja Valentino Rossin, tilanne.
VR46 sai Asseniin uuden GP11.1 pyörän. Käytännössä kyseessä on ensi kauden pyörä, jonka moottori on sovitettu vastaamaan nykyisiä 800cc-sääntöjä (ensi vuonna koneiden maksimikoko on 1000cc). Itse asiassa moottorikin on uusi (lue 2012 malli), mutta iskunpituutta lyhentämällä siitä on saatu alle 800-kuutioinen. Ducatia on haukuttu hankalaksi ajettavaksi, kuten moni kuljettaja on sen todennut ja urat kääntyneet alamäkeen. Rossikin puuhaili sen parissa Jeremy Burgessin johdolla puoli vuotta, mutta sitten oli pakko nostaa kädet pystyyn. Stoner kyllä meni sillä kovaa, muttei kukaan muu. Niinpä wanha pyörä tylysti sivuun ja uuden pyörän kehittäminen käyntiin. Ongelma on/oli vain tuo kehitys. Kun testaus on kielletty (tai rajattu muutamiin testiajoihin) niin kuinkas kehität uuden pyörän tyhjästä kesken kauden? Ajattamalla 2012-testeissä uutta pyörää, josta toki tulee 2012-malli, mutta sitä ennen myös 2011-malli.
Mutta eihän tuo ole sallittua, kierretään testisääntöjä jne!?? Ongelma onkin siinä, että testisääntö on liian epämääräinen. Se ei yksilöi millaista vuoden 2012 pyörää saa testata, nykyinen 800cc pyörä kun valahtaa myös testisäännön sisään. Kyseisiä testipäiviä on 8 ja nyt Ducati käytti 5 pelkästään GP11.1:n kehitykseen ja samalla myös GP12.n testaukseen. Ducati-tiimin pomo Vittorio Guareschi sanoi Assenissa, että ainoastaan vanhan pyörän Öhlinsin jousitusosat ja Brembon jarrut ovat samat kuin GP11-mallissa. Ehkä helpoiten uuden pyörän tunnistaa takahaarukasta. Se on erittäin yamaham1mainen. Jepjep, sama minkä Rossi, Burgess & Co. kehitti Yamahalla M1-pyörään. Huomasin tuon jo GP12:n ensitesteistä otetuista kuvista. Uusi takahaarukka on päältä suora, mutta kaartuu alaspäin alapuolelta, kun taas GP11:n takahaarukka on alta suora ja ylhäältä kaareva. Myös takaiskarin kiinnitys ja linkusto on erilainen sekä pakoputkisto.
Uusi:
Vanha:
Assenissa Rossi hymyili ja oli tyytyväinen pyörään, joskin tiedosti, että duunia riittää. Kisassa kierrosajat olivat liian kaukana voittotaistelusta, samoin podiumillekin oli mahdoton päästä, vaikka kaksi suosikkia kaatui edestä pois. Nyt Mugellossa iski perjantaina pieniä tekniikkamurheita. Paine kasvaa...
Rossi saavutti jo yhden podium-sijan tällä kaudelle. Hänelle ja tiimille se varmasti oli kuin voitto kaikkien hankaluuksien jälkeen. Mugellossa viime vuonna sääri murtui ja aihe oli ykkösjuttu mm. iltauutisissa. Oma illallinenkin keskeytyi pohjois-italialaisessa ravintolassa kun Rai Uno näytti kuvaa kärsivästä Tavullian pojasta. Samalla mestaruusjuna karkasi. Nyt, vuotta myöhemmin, mestaruus alkaa olemaan jo liian kaukana, etenkin kun Stoner naputtaa tasaisia kärkisijoja. Nyt Mugellossa olisi kuitenkin onnistuttava. Tappio sysää mestaruuden yhä kauemmaksi. Fanien kärsivällisyys on myös koetuksella. Kotikisaa, tätä nimenomaista Mugellon viikonloppua, on kuolattu siitä saakka kun Rossi ja Ducati julkaisivat sopimuksensa. Nyt on aika vastata näihin odotuksiin, tai muuten Tohtori jää asemalaiturille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti