Viime aikoina Nelonen Pro on vetänyt MotoGP-faneja puuntakaa ja kovasti. Harjoituksia, aika-ajoja ja etenkin kisoja näytellään Pro2-kanavalla, joka ei näy esimerkiksi Welhon/DNA:n kaapelissa. Eli monelle Helsingissä asuvalle hieman pattitilanne kun Pro2:sta ei saa näkyviin vaikka on jo ostanut Pro1:sen katseluoikeudet, tai aikoinaan Nelonen Pro:n oikeudet. Oikein kiusana vielä warm up tulee Pro1:llä ja sitten lähetys kakkosen puolelle kun kisat alkavat. Up yours kuten Nykäs Matti sanoi.
Mikähän tässä on Nelosen päällimmäinen tarkoitus? Saada asiakkailta nyhdettyä lisää rahaa vaiko taistella tv-operaattoreita vastaan, joilla ei ole Pro2:sta listoilla? Moni asiakas varmasti nostaa kytkintä ja irtisanoo kanava(t). Käykö lopulta niin, että operaattori(t) kyllästyvät ja pudottavat Nelonen Pron pois, koska maksavat asiakkaat eivät siitä pidä. Hieman outo kiristyskeino asiakkaita kohtaan, koska mm. Welhon asiakaspalvelun mukaan heillä ei ole vielä tietoa tuleeko Pro2 näkyviin tämän kauden aikana. Eli tässä mennee nyt yksi kausi pipariksi.
Hieman ottaa pannuun kun kevättalvella tuli Pro1 hankittua juuri MotoGP:n vuoksi. Onneksi kisat näkyvät myös striimeinä, varsinkin MotoGP:n oma nettistriimi on hyvä ja ei edes kovinkaan kallis koko kaudesta, ja lisäksi saa muutakin kuin pelkät kisat tai aamun warm upit. Niin ja onhan niitä BBC Playereitä sun muita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti