Slippery when wet.
Nürburgring, tai pikemmin Eifel-vuoristo laittoi jälleen parastaan säiden suhteen. Muut lähdöt ajettiin poutasäässä, mutta kakkoslähtöön iski todellinen monsuuni. Lähtöä ensin lykättiin varttitunnilla ja sitten menoksi.
Enpä muista äkkiseltään vastaavaa selviytymistaistelua. Formula ykköset olisivat jo luovuttaneet. Rata oli koko ajan märkä, ja vähän väliä rata-alueen ylitti muutama rankempi kuuro. Välillä vettä tuli niin paljon, että radan pinta oli sumussa kimpoilevista pisaroista.
Haga ajoi pitkään johdossa, kunnes kaatoi vain kierros ennen punaista lippua. Jälleen hagamaisella tuurilla glooria menee nenän edestä. Yamaha-kuskit huitoivat pääsuoralla protestejaan kisan jatkamisesta. Rea kävi useasti ulkona ja haukkui kisan jälkikäteen. Haslam kaatui alkukierroksilla ja nousi muiden takaa keskikastiin, vain haukkuakseen kisajärjestäjät. Camier kaatoi pahannäköisesti pääsuoran jarrussa ja piti koko touhua vaarallisena. Onneksi pahoja onnettomuuksia ei tapahtunut
Oli ilmiselvää miksi kisaa ajettiin niinkin pitkään. Kun kisasta on ajettu 2/3, voidaan jakaa täydet MM-pisteet eikä keskeytettyä lähtöä tarvitse enää aloittaa uusintalähdöllä. Olikin "yllättävää" kun kärkimies Sykes (juuri noussut kärkeen Hagan kaadon jälkeen) oli ylittänyt 2/3 kisamitasta, punalippu heilahti välittömästi. Vastaisuuden varalta kannattaakin kuskien ottaa strategiavihkossaan huomioon kyseinen sääntö ja race controllin touhu järjestelyjen sujumisen puolesta turvallisuuden kustannuksella.
Sykes ja Kawasaki saivat pitkästä aikaa siis voiton. Sykes alkaa olemaan jo sadekelin erikoismies, mm. hänen paalupaikka taanoin tuli sateella. Palkinnoksi tästä voitosta Kawasaki ilmoitti, ettei Sykesin eikä hänen tallinsa Paul Bird Motorsportin palveluksia enää tarvita. Toki taustalla oli varmasti muitakin pidemmän aikavälin syitä, mutta huono ajoitus kaikinpuolin ja kertonee osittain Kawan kisapuolen touhuista. Ei ihme, ettei vihreät pyörät ole juhlineet viime aikoina, tai vuosina.
Carlos Checa varmisteli itsensä vain pisteille ja marssii kohti maailmanmestaruutta. Biaggi osui aiemmin viikonloppuna radalla olleisiin osiin ja jalka murtui sekä turposi niin, ettei ajosaapasta saanut jalkaan.
Nürburgringillä on aiemminkin ollut hieman outoja päätöksiä kisaturvallisuuden suhteen. Vuonna 1999 ensimmäisessä lähdössä Igor Jermanin Kawasaki sylki öljyt pääsuoran päähän jarrutuspaikkaan konerikon jälkeen. Siitä alkoi surullisen kuuluisa taistelu kuskien kannalta. Yksi toisensa jälkeen he kaatuivat jarruissa öljyyn. Lippumiehet eivät heiluttaneet edes keltapunaista lippua, saatika punaista! Edwards selvisi siitä pari kertaa, mutta lopulta öljy otti omansa pois ja Colinin Castrol Honda kieri hiekalle. Edwardsillahan meni tästä kuppi totaalisen nurin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti