Perjantaina 4. kesäkuuta hikoilin toimistossa ja odottelin päivän kulumista ajokamat työpaikan nurkassa ja mopo työpaikan parkkiksella. Varustuksena Sweepin 1-osainen nahkapuku, Alpinestars GP Pro-hanskat, TCX:n monot ja HJC:n potta. Matkakamat pakattu Kriegan R35 -reppuun. Kello seitsemäntoista reikäleipä SP2 tulille ja ram air-kanava kohti Müncheniä.
Pikkustoppi ennen Münchenin kehäteitä ja tankki täyteen. Rakko jäi tyhjentämättä koska en hoksannut käyttää wc-kuittia muihin ostoksiin, jotka onnistuin tekemään hetkeä aiemmin. Onneksi kohta oli kuitenkin tauko joten no problem. Veturin kulutus n. 180-190kmh vauhdeilla perjantai-illan yllättävänkin tyhjällä bahnalla oli 5,7 litraa sataselle. Yllätyin positiivisesti.
Münchenistä ajoseuraa mukaan ja Garmischin baanalle. Tällä tiellä oli reissun ensimmäinen hieno fiilis. Alpit lähestyvät horisontissa ja matka taittuu joutuisaan. Illaksi kurvailimme Itävallan puolelle Ehrwaldiin, Zugspitzen juurelle. Hotellina Zum Grünen Baum, jossa yö ilta- ja aamupalalla 65€ yhden hengen huoneessa.
Lauantaiaamu valkeni hienona ja lämpimänä:
Pyörät olivat yötä hotellin autotallissa:
Aamupalat naamariin ja kamat kasaan. Pyörät tulille ja menoksi. Tässä vaiheessa iski kuitenkin ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) vika. SP2 tärähti käyntiin kuten aina. Kone lämpimäksi samalla ajohanskoja pukien. Tallista ajamalla ulos ja 2 metrin päästä kone sammuu. Tappokatkaisija ja seisontatuki tsekattu mutta ei lähde käyntiin. Starttaa ja tekee alkutarkastukset normaalisti eikä mikään vikavalo tms. pala. Kokeilen mäkistarttia mutta ei auta, takanen tulee vaan lukossa. Sitten starttia ja kaasu melkein pohjaan kunnes jyrähtää käyntiin yhtäkkiä. Kaikki pelaa normaalisti joten tien päälle.
Aamuksi alkulämmittelynä ensimmäinen pikkupasso, Fernpass. Hollantilaiset karvanaamarit ovat tukkineet tien, joten suurempia elämyksiä ei pääse syntymään, muuten aika ruuhkainen aamu.
Itävallan pikkukylien kautta ajamme Lago di Resian rannalle Italiaan. Kaikki on tämän nähnyt ennenkin, mutta laitan sen silti:
Kuvanmittainen tauko, nestettä kitusiin ja ajamaan. Matka jatkuu kohti Stelvion kylää. Keli alkaa olemaan jo aika lämmin ennen puoltapäivää, hikeä puskee vaikka nahkapuvun alla on pelkkä t-paita ja alushousut. Passo dello Stelviolle matkalla ja mielessä alkaa jo pyörimään legendaariset kuvat serpentiinimutkista.
Ensimmäinen takaisku löytyykin sitten tieviitasta. Passo on suljettu. Ajamme silti eteenpäin ja vastaan tulee tasaisen tappavasti geeässää ja muita motoristeja. Lopulta tie on blokattu puolittain barrikadilla. Jatkamme silti matkaa ja ensimmäiset mutkat alkavat olemaan käsillä. Aika tiukalta tuntuu ja tie alkaa nousemaan yhä enemmän. Toinen sulku, mutta jatkamme matkaa. Nyt aletaan olemaan jo pelipaikoilla ja serpentiini tihenee. Tie on kuitenkin pölyinen ja SP2:sen aavikkovälit alkaa inhottamaan. Kun vauhti on hidasta niin alkaa mennä vähän makukin, pyörä ei ole elementissään ja kuskikin alkaa varomaan hiekkaista tietä liikaa. Lisäksi moottori alkaa olemaan lämpimänä ja flektit laulaa kuumaa ilmaa syyläreistä. Lopulta matkanteko tyssää Berghotel Franzenshöhelle, jossa puskutraktori on laitettu tien tukoksi.
Pidämme pienen tauon ja napsimme kuvia:
Tämän edemmäksi emme päässeet. Muutama freeride-hemmo kasailee suksiaan autoon ja näyttää olevan vielä mukavan lumiset olosuhteet jäädytellä kuskia ja pyörää.
Noh, leukaa rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Liruttelemme passoa alas ja pysähdymme syömään passon juurelle Gomagoin kylään. Italotyyliin pastaa naamariin, nam. Viereiseen pöytään tulee tanskalaisia. Pyörissä kuitenkin Saksan kilvet. Liekö vuokrakamaa. Mietimme myös reittiä uusiksi suljetun Stelvion takia.
Matka jatkuu kohti Davosia. Ajamme muistaakseni Ofenpassin kautta Flüelapassille. Reitti tänne tuntui ihan mukavalta ja kaarteet olivat enemmän ajettavia ja nopeampia. Maisemat oli jees ja lämpöä riittää. Tankkasimme Zernezin kylässä. Bensaa meni 12,3 litraa hintaan 21,77 CHF. Kätevää kun saksalaispankin EC-kortti käy täällä.
Flüelapassin huipulla pieni tauko, samalla katselen kun paikallinen hinauspalvelu yrittää saada Paul Smart Ducatia käyntiin. Lopulta kauempana jyrähtää L-twinin soundi.
Davosista ajeltiin Julierpassin kautta St. Moritziin. Ihan mesta paikka ja jetset-fiilis tuntuu olevan läsnä. Stoppaamme pitäjän purjehdusklubille virvoittelemaan. Jäätelö maistuu ja maisemat ovat ihan hyvät. Järveltä puhaltaa vilvoittava tuuli. Pientä reittisuunnittelua ja allekirjoittaneen toiveesta päätämme ajaa melkein suht suorinta reittiä Italian Livignoon, jossa hotelli odottaa.
Jahtikerholta:
Matkalla kohti Livignoa kuitenkin tauko Ospizio Berninan kohdalla.
Tästä laskeuduttiin Livignoon. Kyseinen kylä on tax free-aluetta ja bensaa sai hintaan 0,95€/litra. Tankki täyteen ja maksu mittariin viereen tulleelle Agip-haalareihin sonnustauteneelle luigille. Ei ihan vaihtokolikoita löytynyt, joten summa pyöristettiin ja reilu käteiskauppa. Iliman kuittia.
Livigno oli varsin mukavan oloinen kylä. Talvella hiihtoa ja kesällä mopoilua. Sitä se Alpit on. Jännä miten tämä on niin erilainen kuin Sveitsi. Italian puolella heti pulisongit pitenee, aurinkolasit ovat muodikkaampia ja muutenkin tunnelma on rennon italialainen. Mopot hotellin talliin muutaman matka-Bemarin viereen. Laitoin Hondan ensin parkkiin ikkunan alla kukkalaatikon eteen. Hotellin emäntä oli kuitenkin juuri tulossa kastelemaan kukkia ja pienen kommunikointiongelman jälkeen mopot saatiin talliin ja kukille vettä.
Erittäin hyvältä tuntunut suihku ja sitten pienen kyläkierroksen jälkeen syömään. Ruoka maistuu ja pätkivän Rai Unon lähetyksestä erotan, että Rossi kaatuu pahannäköisesti Mugellossa.
Unta ei tarvitse kauaa houkutella.
Sunnuntaiaamuna tankkaan melko tukevasti loistavaa aamupalaa. Italialaiset leikkeleet saavat suun napsamaan. Perinteinen kamat kasaan ja check outin kautta pyörille. Hotellin nimeä en nyt muista, hinta oli 55-60€.
Ohjelmassa alkuun Stelvio revisited. Livignosta lähtevällä tiellä saan heti jounenpäästä kiinni ja ajo tuntuu luontevalta. Vauhtikin on sopiva ja maisemat hienot. Valdidentron kautta Bormioon ja passon juurelle. Mietin Bormion kieppeillä kuinka hurjalta ylempänä oleva syöksyrinne tuntuisi laskea, suksilla siis, ei mopolla. Ainakin telkussa näyttää aina yhtä rajulta.
Tällä kertaa tullaan siis passon toiselta puolelta, josko sieltä pääsisi. Ja pääseehän sieltä. Mutkia toisen perään, välillä ihan mukavaa pätkää ja sitten tiukkaa serpentiiniä. Muistelen mchuurteen takajarruvinkkiä ja kyllähän se kääntyilee sen avulla paremmin, vaikkei ajaisikaan ylikovaa. Lunta alkaa olemaan ja ilma viilenee. Lumiraja taisi olla n. 2100-2200 metrissä. Lopulta huipulla:
Syy suljetulle tiellekin löytyy kun tie on vielä metrisen lumihangen alla. Laskeudumme alas kapeaa Passo dell'Umbrailia, joka on välillä hiekkatietä, Val Müstairiin ja siitä lähdemme jatkamaan kohti pohjoista ja Lago di Resiaa, jossa pidämme lounastauon. Schitzeliä napaan jotta jaksaa. Maisemakin on hyvä ravintolan terassilta:
Tästä jatkamme jo tuttuja, eilen ajettuja teitä pitkin kohti pohjoista. Kyseinen viikonloppu oli mallia pitkä pyhäpäivän takia ja paluuliikennettä riittää. Jatkuva autojen ohittelu vie hieman ajofiilistä kun saa olla tarkkana, eikä pääse niinkään nauttimaan ja katselemaan maisemia. Toisaalta moottoripyörä pääsee oikeuksiinsa ja ohittelu on vaivatonta. Siirrymme melko pienille teille ja vältämme pahimmat ruuhkat. Matkalla kohti Seefeldiä nappaan kuvan Kaunerbergin seutuvilla:
Viikonlopun ajorasitus alkaa jo painamaan, onhan kyseessä kauden ensimmäin pidempi reissu ja reilusti tuplaan kauden ajetut kilsat parissa päivässä. Lisäksi 30-asteen helle ei anna armoa laaksoissa. Veturikin kun lämmittää jalkojen välissä niin alkaa tarkenemaan. Iltapäivästä saavumme lopulta Saksan puolelle Walchenseen rannalle. Jäähdyttelen kirkkaalla järvivedellä ja tilataan limpparit. Saksalaisia on paljon viikonlopun vietossa.
Ajamme alamäkeen hienon mutkapätkän, Kesselbergin. Ylämäkeen olisi parempi mutta on viikonloppuisin suljettu moottoripyöriltä. Tästä Garmischin motarille ja Müncheniin. Reissu alkaa olemaan finaalissa.
Muutamia huomioita:
- Kriegan reppu. Loistava. Koko ajan selässä, ei painanut hartioita, meni hitaissa mutkissa "lähes" huomaamatta eikä kovempikaan baanavauhti tuntunut pahalta. Viikonlopun kamat menee helposti ja rintaan tuleviin taskuihin saa rahat tankkausta tai esim. tietullia varten. Yksi parhaita varusteostoja ikinä.
- SP2:n välitykset. Motarisiirtymillä loistava kun pääsee kovaa pienellä kulutuksella ilman koneen huudattamista. Serpentiineissä ihan paska. Joutuu kytkimellä avittamaan jatkuvasti.
- SP2 touringissa. Yllätyin, ei persaus puutunut ja muutenkin tasapainoinen ajoasento. Kilsoja tuli kuitenkin toista tuhatta. Takakonttiin saa juomapulloja (jotka tosin lämpenee) eikä tarvitse painoa lastata reppuun. Kulutus pyöri Alpeilla n. 6,5l/100km seutuvilla. 2010 mallin Blade vei n. litran vähemmän koko ajan.
- Yli 25 asteen lämpötila vie pois mukavuusalueelta vaikka on perforoitu nahkapuku. Hikeä puskee.
- Vastaantuleva liikenne varoittaa hyvin tutkista ja kameratolpat on merkitty etukäteen.
- Muutamia "huikeita" ajosuorituksia näkee, varsinkin kun on ruuhkaa ja aletaan ohittelemaan
- GS ja heilahduskäsiosasto dominoi pyöräkantaa. Saksan myyntitilaston dominointi näkyy tienpäällä. Heilahduskädestä tulikin mieleen, että morjestellaan vaan samanlaisille pyörille. HD/custom-liiviosasto keskenään, sporttipyöräilijät kisakireissä nahkapuvuissa keskenään ja allroundtixtexit keskenään.
Näihin kuviin näihin tunnelmiin. Palataan astialle pariviikkoisen Italian reissun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti