torstai 9. toukokuuta 2013

Projekti-ideoita

Varmaan jokaisella pyörii silloin tällöin mielessä ottaa työn alle joku projekti. Netti on täynnä osia myyviä nettikauppoja, AVK:lla on jatkuvasti joku aihio myynnissä. Heikkoon happeen päässeitä käytettyjäkin saa sopuhintaan. Tai miksi et parantelisi nykyistä pyörääsi? Don't trade it, upgrade it! 1+1 = houkuttelevia projekteja. Itsekin olen näitä joskus miettinyt, mutta ei oikein riitä kärsivällisyys painia isomman projektin parissa. Netti on kuitenkin paholainen näissä asioissa, koko ajan joku rakentelee jollain foorumilla mielenkiintoista pyörää, joka toimii inspiraationa heikolle mielelle. Tässä muutamia ideoita, joista itse diggailen.

Moriwaki Special

Moriwaki on japanilainen virityspaja, joka on ollut pitkään mukana. Nykyisellään heillä on mm. Moto2-pyöriä. Heiltä saa myös viripalikkaa tavan katupyöriin, mutta erityisesti Hondiin ja Hondan kanssa heillä on ollut pitkäikäisin suhde. Täten olisi hieno idea laittaa ihan perus 600 tai 1000 CBR RR ja rakennella siitä Moriwakin osilla hieman parempi katu- ja/tai ratapyörä. Lisäpisteitä ropisee jos käyttää harvinaisempaa aihiota kuten VTR SP1 ja SP2 tai RC45. Väritykseksi ainoastaan musta-sini-keltainen. Titaaniputkisto (vaikkei kaikki pidäkään äänenvaimentimen värityksestä), jalkatappisarja, shifteri, cliparit, hiilikuitua ja Showan kisapalikkaa alustaan. Paksummalle kukkarolle sitten moottorin osia sylinterikansista ja jäähdyttäjistä alkaen. Tosifani scouttaa myös ebaystä vanhoja kisapyörien osia. Suomen leveyksillä tällainen loppuunasti tehty speciaali olisi varsin piristävä näky. Inspiraatiota voi hakea Moriwaki Dream kisa- ja konseptipyöristä.

Vastaavan voi tehdä myös HRC:n osista tai Suzukille Yoshimuran osilla.

Big bore Ducati

Ducatin 748/916/996/998 mallien hyvänä puolena on tietysti hienon historian ja ulkonäön lisäksi se, että niihin saa osia sopimaan muista malleista, erityisesti uudemmista Ducateista. Viime vuosina moni on vaihtanut moottorin 1098:sta tai 1198:sta vanhaan Superbikeen, josta osoituksena mm. tämä tietopaketti asiasta. Hyötyinä varsin muhkea teholisäys, luotettavampi moottori ja mikä parasta, uudet moottorit istuvat putkirunkoon erittäin pienillä modauksilla. Hankalin paikka lienee airboxin sovittaminen, koska tilaa on vähän. Lisäksi uudet 1098/1198 koneet ovat kevyempiä mm. uusien lohkojen valutekniikoiden ansiosta, ja tehoahan niissä on n. 35-50hv enemmän. Tällainen projekti olisi varmasti hyvä vaihtoehto jos omaan vanhukseen osuu moottoririkko, vaihtokone maailmalta ja projekti pystyyn. Lisäksi yksi vaihtoehto voisi olla osien hankkiminen sieltä sun täältä, eli välttämättä "donor pyörää" ei tarvita vaan hankitaan runko (muista paperit!), alustan osat, moottori apulaitteineen, katteet jne erikseen. Ducateissa on vielä se hieno puoli, että näihin on saatavilla paljon race-osaa ja aitoja Corsen kisapalikoita entisistä SBK-pyöristä. Toki kovalla hinnalla mutta unelmia pitää olla.

Jos tätä ideaa vie vielä pariin suuntaan niin oma suosikki olisi esim. 998 Bayliss Replica. 998 johon kone 1198:sta jolla saadaan tehot, kiitos lisäkuutioiden, samalle tasolle mitä oli Baylissin 2002 kisapelissä, toki paremmalla luotettavuudella kuin sen aikaisissa "kertakäyttökoneissa", joilla ajettiin vain yksi kisa kerrallaan. Mahdollisimman paljon Ducati Corsen osia, esimerkiksi magnesium-takahaarukkaa, Marchesinin vanteet, oikean aikakauden Öhlins-alusta, Brembot, hiilikuitukatteet johon tietysti samat teipit ja väritys kuin esikuvassa. Ei halvin, mutta ehkäpä yksi polku päästä lähelle (minusta) hienoimman SBK-aikakauden tunnelmaa ja vielä arkipäiväisellä käytettävyydellä. Ja voisihan tuotakin tehdä pienemmällä budjetilla kun jättää kalliita kisaosia pois.

748:sta saisi hienon sleeperin kun laittaa tähän uuden Testastretta Evoluzione-moottorin. Jättää ulkoisesti 748:n näköiseksi mutta katteiden alla 1198 tehot. Radalla sitten napsii kilosia japseja ulostuloissa ja varikolla porukka ihmettelee.

Tai sitten vain modernisoi Tamburinin luomuksen uudella tekniikalla eli moottori, Öhlins-alusta, Brembon monobloc-jarrut ja elektroniikka mittaristoineen 1198 S-mallista. Kaunis pyörä modernilla Ducatin tekniikalla.

Two Stroke

Kaksitahtitekniikka on jäänyt päästönormien myötä pois kadulta ja sitämyöten myös kisaradoilta. Onneksi vanhoja pyöriä liikkuu myyntipalstoilla (erityisesti Saksassa) koko ajan, joten nyt on aika lunastaa oma pois, koska hinnat ovat vielä halpoja. Ennustan, että tässä olisi hyvä sijoituskohde tulevaisuutta varten. Mutta myös projektikohteena varsin hyvä lähtökohta. Itse suosisin 250cc pyörää, eli käytännössä Suzuki RGV 250 tai Aprilia RS250. Myös puhtaita kisapelejä löytyy, Honda RS 250 ehkäpä yleisin ja tätä sai myös HRC-palikoilla vielä 2000-luvun alkupuolella, joten kisakireitä harvinaisuuksia löytyy. Kaksisylinterin moottori on luotettava ja melko helppo ylläpitää. 500cc 4-sylinterinen on tietysti mahtava, mutta huolto ja säätö vaatii jokusen askin tupakkaa ja lehmän hermot. Kaksipuolikkaissa on lisäksi hieno ajettavuus kapean rungon ja pienen painon vuoksi. Ratapyöränä mahtava kun tehoja voi käyttää kunnolla ja rengaskulutus pientä. Upea laite opettamaan kunnon ajotekniikan, eikä voi paikata tonnisen teholla omaa kädettömyyttä.

Tällaisen voi joko entisöidä (tulevaisuudessa €€€) tai sitten rakentaa siitä modernin pelin ajettavuudeltaan. Uudet renkaat ja uusi alusta, sekä moottorista kutitellaan tehoja ulos perinteisillä metodeilla, eli tehoputket, kansi&sylinterityöt, kaasarit kuntoon ja säädettävä sytytys. Modernilla sytkällä saa myös shifterin kiinni helposti. Noilla keinoilla saa vakion 50-55hv n. 65-70hv tasolle. Kevyesti modattuna pyörän märkäpainon saa helposti alle 140 kilon, joten tehopainosuhteen saa lähelle modernia 600cc kyykkyä. Big bore -mahdollisuuksiakin on esim. 300/350/500 jne. mutta niissä alkaa olemaan jo luotettavuuden kanssa ongelmia, enemmän työtä ja budjettia. 250cc on vielä halpaa kun mm. männät, laakerit jne peruskonerempan osat maksaa kymppejä, eikä satasia.

Alustaan voi laittaa melkein mitä vain uusista pyöristä, ei välttämättä mene heittämällä mutta pienellä vaivalla. Aprilia RSV ja Suzuki GSX-R osat ovat maailmalla suosittuja. Vanteita on täten myös tarjolla paljon, koska valinnan vapautta on sen mukaan minkä etuhaarukan laittaa. Rengasvalinta voi olla ongelmallinen, koska alkuperäiskokoja saa nykyisin todella hankalasti. Mutta 120/70 etusella ja 160/60 takasella löytyy jo hyvin valikoimaa ratarenkaita myöten, joten kannattaa vanteet sovittaa tämän mukaan.

Mahdollisuus on näissäkin kisareplicoihin, esikuvia on kahdelta vuosikymmeneltä, tarrasarjoja on netti täynnä ja maalari maalaa mitä vain. Hiilikuitua saa myös.

2 kommenttia:

  1. Olen itsekin miettinyt tuota 748/916/xx --> 1098 juttua joskus..

    Mutta, kuinka vaikeaa olisi tehdä se toisinpäin? (kustannuksista ei nyt puhuta, ne on aina kovat)

    Eli 1098/1198 pyörään 748/916 ulkomuoto? muovit, valot jne. Ei sen tarvi yks-yhteen olla, mutta perus jutut. jättäisin jopa takahaarukan 1098 malliseksi.

    marko

    VastaaPoista
  2. Minulla ei ole oman käden tietoa tuosta, mutta periaatteessahan se on tehtävissä esimerkiksi lasikuituisista kisakatteista, joita on helppo muokata kiinnikkeiden osalta, pystyy lyhentämään/pidentämään kattteen osia siististi jne.

    Itse ainakin miettisin seuraavia käytännön juttuja:
    - tuleeko jäähdytysaukot oikeille paikoille? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pienetkin erot vaikuttavat paljon jäähdytysilman kulkuun ja siten jäähdytyksen tehoon.
    - miten on tilaa pakoputkistolle moottorin alla ja takarenkaan edessä johon kate loppuu, lämpösuojat putkiston lähellä?
    - takarunko, äänenvaimentimet ja takakate?
    - valojen kiinnitys (etuhäkkiin vai katteisiin)?
    - yleinen istuvuus katepaneelien kesken ja mm. tankin kanssa sekä tulisiko tankki 1098:sta vai vanhemmasta pyörästä?
    - pikkujutut kuten rekisteriteline, taka- ja etuvilkut (peileihin vai katteisiin kuten vanhoissa oli), näiden johdotus tms. pikkuseikat.

    Varmasti vanhat katteet saa jollain tavalla sopimaan, en sitten tiedä olisiko se helpompaa jos ottaa enemmän muitakin osia mukaan, kuten etu- ja takarungot. Luulisin, että vanhojen mallien apurungoilla olisi vähän helpompaa sihdata katteet, valot ja mm. äänenvaimentajat paikoilleen. Helposti voi ns. lähteä käsistä ja sitten menee enemmän osaa vaihtoon.

    Mutta ihan mukava projekti noinkin päin esim. jos tulee kaatovaurioita alkuperäisiin osiin. Saisi hienosti klassisen ulkonäön modernilla tekniikalla.

    VastaaPoista