perjantai 19. elokuuta 2011

2012 Honda CBR1000RR Fireblade



Nettiin oli vuotanut kuvia uudesta Firebladesta, katso kuvat ja lyhyt video täältä.

Eli kuvien perusteella melko kosmeettinen päivitys, joskin teknisiä tietoja ei ole julkaistu eli mm. mahdolliset moottorin muutokset ja ovat vielä kysymysmerkki (joten disclaimer siltä osin paikallaan). Selkeimmät muutokset ovat valojen ja ram air-kanavien muodot sekä vanteet. Mittaristo on kokonaan digitaalinen ja jousitus on uusi. Keulassa nyt monista muistakin Japsikyykyistä tuttu Showan Big Piston Fork-etuhaarukka. Kuvien pyörässä ei ole nopeusantureita vanteissa, joten siinä yksilössä ei ole ABS-jarruja tai luistonestoa. Voi olla, että ainakin ABS olisi myös saatavilla, kuten on nykyisessä mallissa. Värityksenä on ihan maukas HRC-edition, ja lisäksi kyseessä lienee jonkin sortin juhlaversio 20-vuotiaan Firebladen kunniaksi.

Hieman jää sellainen fiilis, että kyseessä on jo toinen facelift vuonna 2008 esiteltyyn malliin, joskin tämä on suurempi muutos kuin vuonna 2010 tehty. Nyt on päivitetty mielestäni muutamia edellisen mallin ulkonäöllisiä heikkouksia: vanteet ja mittaristo. Vanhat kolmipuolaiset on jo nähty ja mittaristo saatiin nyt uudelle vuosikymmenelle. Yläkolmio on siisti. BPF-keula on herättänyt vähän ristiriitaisia kommentteja muiden pyörien käyttäjiltä, mutta omakohtaisia kunnollisia kokemuksia ei siitä ole, joten en osaa sanoa. Paperilla ja kisatoiminnassa sen pitäisi olla parempi, mutta hyppäys perinteisestä keulasta on vaatinut totuttelua. Yksi pettymys on myös 190/50-takarenkaan käyttö. 55-profiili tarjoaa paremmat kaarreominaisuudet ja on vakiokamaa uusimmissa tonnikyykyissä. Pikkudetalji ja sen voi itse vaihtaa (huomioi pidentävä vaikutus välityksiin ja perän korkeus nousee sekä keulakulma muuttuu jyrkemmäksi, hieman mutta kuitenkin), mutta mielellään tuon näkisi jo vakiona nykyisin.

Mielestäni pyörä on hienompi kuin nykyinen malli, mutta lievästi pettynyt vaikutelma jäi käteen, koska uudistukset ovat ulkoisesti näin pieniä sekä ottaen huomioon nykyisen mallin pitkän elinkaaren. Todennäköisesti 2012-pyörä on hieman kevyempi (vanteet ja BPF-keula), vaikka nykyinenkin malli on jo kevyt. Myyntimiehet varmasti toivoisivat muutamaa lisähevosvoimaa. Elektroniikka on kysymysmerkki. Langetetaan tuomio kuitenkin vasta sitten kun viralliset speksit julkaistaan.

3 kommenttia:

  1. Eikö tuo kuva muka ole feikki? Näyttäis kyljen maalien värit olevan sahalaitaisia, vaikka suurin piirtein samalla etäisyydellä olevat jalkakäytävän kaakelit ihan nättejä? Ei sillä, etteikö 2012 voisi hyvinkin olla tuollainen, mutta tuo yksityiskohta siinä tankin värityksessä on epäilyttävä.

    VastaaPoista
  2. Mahtava blogi. Kiitokset mielenkiitoisesta postauksesta.

    VastaaPoista
  3. Kyseinen kuva lienee zoomattu tai cropattu isommasta kuvasta, ainakin kun galleriaa katseli niin siinä oli isompi alkuperäinen kuva, jossa mm. taustaa näkyi enemmän. Pyörästä on video myös Youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=F1Sk_rtusc4

    VastaaPoista